DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

SDP:n Tuula Haatainen Rehulalle: Faktat kuntoon, vahva kunta on parempi palvelun tuottaja kuin yksityinen yritys

tuula_haatainen_pun

SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haataisen mukaan ministeri Rehula on lähtenyt kommentoimaan SDP:n sote-linjauksia väärässä uskossa.

– Ministeri Rehula on nyt lukenut virheellisesti SDP:n sote-linjapaperin. Linjauksissa sote rahoitetaan joko valtion kautta tai maakuntaverolla, kuten myös hallitus on esittänyt.

– Sen sijaan toisin kuin hallitus, SDP haluaa pitää suurilla kunnilla ja kaupungeilla oikeuden tuottaa asukkailleen sote-palveluja. Tästä päättäisi järjestämisvastuussa oleva sotealue. Palveluntuottamisesta tehtäisiin sopimus.

– Hallitus ei ole kertonut, miksi kunta pitää rajata palvelutuottajista pois ja jättää tuottamisvastuu ainoastaan yksityisille firmoille. Ei ole mitään syytä miksi julkinen palveluntuottaja täytyisi rajata ulkopuolelle.

– Päinvastoin, miksi lähteä mylläämään sellaista, mikä jo monessa kohtaa toimii hyvin ja tehokkaasti. Sotessa on keskityttävä korjaamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden rikkinäiset osat ja parantamaan integraatiota.

– Ehdotan, että istumme Rehulan kanssa vaikkapa syyskauden alussa kahville eduskunnan kuppilaan ja käymme SDP:n linjaukset yhdessä läpi väärinkäsitysten välttämiseksi. 

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018