DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Perussuomalaisten Terho: Perussuomalaisten tavoitteet budjettiriihessä täyttyivät

Terho, Sampo ps

Terho, Sampo ps

Terho: Perussuomalaisten tavoitteet budjettiriihessä täyttyivät

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on tyytyväinen hallituksen budjettiriihen tuloksiin.

“Ministerimme tekivät neuvotteluissa loistavaa työtä. Lukuisat Perussuomalaisille tärkeät tavoitteet toteutuvat ja hallitusohjelmaa viedään aikataulussa eteenpäin”, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kiittelee.

Uutena toimenpiteenä hallitus toteuttaa Lex Lindströmin. Kyseessä on kertaluonteinen poikkeusmenettely, jonka myötä yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien on mahdollista päästä ennenaikaisesti eläkkeelle. Perussuomalaisten vaatimuksesta työttömyyden rajaksi asetetaan 5 vuotta.

“Tutkimusten mukaan yli viisi vuotta työttömänä olleista kuusikymppisistä vain yksi prosentti työllistyy. Lex Lindström helpottaa merkittävällä tavalla näiden ihmisten arkea. Lomakkeiden täyttely loppuu, kun he pääsevät halutessaan eläkkeelle. Tämä on historiallinen ja oikeudenmukainen päätös”, Terho toteaa.

Guggenheimille ei myönnetä valtion rahaa

Budjettiriihessä myös torpattiin lopullisesti Guggenheimin valtionrahoitus, kun Perussuomalaiset torjuivat kokoomuksen ja keskustan esittämän rahoituksen.

“Perussuomalaisten ansiosta valtion rahoja ei tähän hankkeeseen suunnata. Asia on nyt kerta kaikkiaan loppuun käsitelty”, Terho toteaa.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018