DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Keskustan Mikko Kärnän vastine Savon Sanomien pääkirjoitukseen koskien Guggenheimin taidemuseota ja lentoliikennettä

1910510_10154421124284528_3592210163625670171_n

5.9.2016

Vastineeni Savon Sanomien pääkirjoitukseen

Savon Sanomat moitti minua tänään pääkirjoituksessaan siitä, etten ymmärtäisi asioiden syy-yhteyksiä ja että olisin laskutaidoton, koska olen jyrkästi vastustanut Finavian investointia Guggenheimin taidemuseoon. Savon Sanomien mielestä on todennäköistä, että toteutuessaan miljoonainvestointi kasvattaisi matkustajamääriä Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja tästä saaduilla rahoilla voitaisiin kehittää muita lentoasemia. Helsinki-Vantaan lentoasema kun on Savon Sanomienkin mielestä ainoa kannattava lentoasema Suomessa.

Lentoasemien kannattavuutta voidaan pohtia monelta kantilta. Vaikka suurin osa kansainvälisestä lentoliikenteestä kohdentuu Helsinki-Vantaalle, suuri osa näistä matkustajista jatkaa matkaansa muualle Suomeen tai ulkomaille. Finavian matkustajatilastojen mukaan Helsinki-Vantaalla oli viime vuonna noin 16,4 miljoonaa matkustajaa, muiden kenttien matkustajamäärien jäädessä noin 3,7 miljoonaan. Suorilla kansainvälisillä lennoilla maakuntalentoasemille saapui noin miljoona matkustajaa. Finavialta saatujen tietojen mukaan noin 1,6 miljoonaa kansainvälistä vaihtomatkustajaa saapuu Helsinkiin maakuntakenttien vetämänä.

Nopealla laskutoimituksella voisi siis helposti alkaa helposti ajatella, että Helsinki-Vantaa menettäisi noin 1,6 miljoonan matkustajan tuottaman tulovirran ilman maakuntalentoasemia, mutta tilanne ei ole edes näin yksinkertainen. Helsinki-Vantaalla tällainen kansainvälinen matkustaja kirjaGuggenheimtaan matkustajaksi neljä kertaa: matkustajan saapuessa Suomeen ulkomailta, hänen lähtiessään eteenpäin Suomeen, hänen palatessaan takaisin muualta Suomesta Helsinkiin ja viimeisen kerran hänen palatessaan kotimaahansa Suomesta. Mikäli matkustajat siis lentäisivät suoraan kohteisiinsa maakunnissa, menettäisi Helsinki-Vantaan lentoasema jopa 6,4 miljoonan matkustajan tuottamat tulovirrat ja lähes 40 prosenttia matkustajistaan. Liikenteen ohjaaminen Helsinki-Vantaan kautta siis monistaa tulot ja tätä taustaa vasten peilaten on varsin asiallista kysyä, onko Helsinki-Vantaan väittäminen ainoaksi voitolliseksi lentoasemaksi vain karkea yksinkertaistus? Savolaisittain tilannetta voisi verrata kalakukkoon, jossa Helsinki-Vantaan lentoasema kuvaa kuorta ja sisällä olevat läski sekä ahvenet ovat maakuntalentoasemia. Ilman sisältöä yksikään kalakukko ei ole kaupallisesti kiinnostava saati syötävä.

Lopuksi on palattava vielä valtionyhtiö Finavian rooliin. Yhtiölle on lainsäädännössä asetettu toimialaksi lentoasemaliiketoiminta ja lentoasemiin liittyvät palvelut, lennonvarmistusliiketoiminta sekä muu lentoasemiin ja lentoliikenteeseen liittyvä liiketoiminta. Pääomasijoittaminen Guggenheimiin ei yhtiön toimialaan kuulu, vaan yhtiön tehtävänä on yksiselitteisesti edistää ilmailua ja kehittää valtion lentoasemaverkostoa. Tulen myös jatkossa vastustamaan määrätietoisesti kaikkea sellaista Finavian liiketoimintaa, jossa pelataan riskillä käyttäen loppujen lopuksi veronmaksajien rahoja. Yhtiön johdannaiskaupoissa jo nähtiin, miten sellaisessa helposti käy. Savon Sanomien pääkirjoitustoimittajalle taas muistutan, että monimutkaisissa syy-seurausyhteyksissä pelkkä yhteenlasku ei useinkaan riitä. Vakuutan sitäkin kuitenkin osaavani.

Blogi: http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222334-vastineeni-savon-sanomien-paakirjoitukseen

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018