DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Keskustan Anttila ja SDP:n Huovinen vaativat veronkiertäjiä kuriin

Anttila, Sirkka-Liisa kesk Huovinen, Susanna sd

Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ja Susanna Huovinen (sd.)

Niin sanottujen Panama-papereiden paljastama laajamittainen veronkierto ja veroparatiisien toiminta pitää saada loppumaan, sillä väärinkäytökset romuttavat kansalaisten luottamuksen demokratiaan ja samalla eurooppalaisiin perusarvoihin, sanovat kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ja Susanna Huovinen (sd.).

Anttila ja Huovinen puhuivat tiistai-iltana Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen istunnossa, kun yleiskokouksen käsittelyssä oli itävaltalaisen kansanedustajan Stefan Schennachin raportti Lessons from the “Panama Papers” to ensure fiscal and social justice.

“Tiedot siitä, miten rikkain prosentti maailman väestöstä kiertää veroja ja sosiaalista vastuutaan samaan aikaan, kun tavalliset ihmiset maksavat pienistä tuloistaan verot viimeistä penniä myöten, ovat omiaan tuhoamaan ihmisten uskon demokratiaan, mikä on kaikkein suurin vahinko, koska sen mukana menevät kaikki ne arvot, joihin Euroopassa uskomme”, Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila jyrähti.

Susanna Huovinen puolestaan muisteli, miten Suomessa suurten teollisuuslaitosten omistajat rakensivat 1900-luvun alussa työväelle kouluja, sairaaloita, kirkkoja ja urheilukenttiä.

“Tällä hetkellä tuntuu, että nykyisille johtajille ja omistajille tärkeämpiä ovat muhkeat bonukset ja osingot. Joutuukin kysymään, millaista yhteiskuntavastuuta nykyisin kannetaan. Monien yritysten taustalla on yhteiskuntien vahvat panostukset niin koulutukseen, hyvinvointiin kuin yritysten tukemiseenkin. Niinpä avoimuus ja läpinäkyvyys yritysten verotuksessa ja erilaisten varallisuuksien raportoinnissa ovat avainasioita”, Huovinen totesi.

Schennach arvioi raportissaan, että noin kymmenen prosenttia Euroopan varallisuudesta on piilotettu veroparatiiseihin. Veroparatiisit mahdollistavat myös rikollistoimintaa ja rahanpesua. Paljastukset uhkaavat oikeusvaltioperiaatteita ja demokratiaa, sillä laajalle levinnyt korruptio ja varojen piilottelu horjuttavat veroihin perustuvia yhteiskuntia.

“Verokikkailua voidaan kitkeä jo nykyisellä lainsäädännöllä, kunhan kaikkien maiden viranomaiset vain panisivat määräykset toimeen. Veroparatiiseja on myös Euroopassa. Veronkiertoa ei voi hyväksyä, se pitää tuomita ja valvoa, ettei se jatku. Olen suorastaan vihainen ja tyrmistynyt tästä”, Anttila totesi.

“Verohallintoon, talousrikosten tutkintaan ja oikeuslaitosten palvelukseen tarvitaan kaikissa maissa taitavia ja motivoituneita ammattilaisia”, Huovinen lisäsi.

Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Jäsenmaiden kansanedustajista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta ministerikomitea päättää asioista. Parlamentaariseen yleiskokoukseen osallistuu jäsenet ja varajäsenet yhteen laskien yli 700 kansanedustajaa eri maista. Yleiskokous on koolla Ranskan Strasbourgissa 10.–14.10.2016.

Raportti Lessons from the “Panama Papers” to ensure fiscal and social justice: http://assembly.coe.int/nw/xml/XRef/Xref-DocDetails-en.asp?fileid=23018&lang=en

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018