DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

SDP:n Tuula Haatainen: Toivottavasti hallitus ei sokeudu markkinahuumassa

Haatainen, Tuula sd

Haatainen, Tuula sd

Hallituksen kannattaisi luopua pakkoyhtiöittämispäätöksestään. Tätä tukee myös kuluvalla viikolla päättynyt lausuntokierros, jossa yli 600 vastaajaa arvioi sote-lakiluonnoksia, toteaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuula Haatainen. Haatainen puhui sote-uudistuksesta SDP:n Varsinais-Suomen piirin syyskokouksessa lauantaina Maskussa.

– Erityisesti pakkoyhtiöittämisen ongelmat korostuvat niiden vastaajien lausunnoissa, joissa sote-uudistuksen keskeinen tavoite eli integraatio on jo pitkälle vietyä. Markkinoille pakottaminen herättää huolta myös erikoissairaanhoidon puolella, jossa pelätään monimutkaista hallintoa ja byrokratian lisääntymistä.

– Hallituksen viesti on hyvin yksipuolinen. Työvoimahallinnon palvelut ollaan viemässä yhtiöihin. Ensihoito eli ambulanssitoiminta ollaan yksityistämässä. Terveyskeskuspalvelut sekä sosiaalihuolto ollaan ajamassa markkinoille. Samaan aikaan väläytellään myös yksityisiä sairaaloita. Yksityisille markkinoille pilkotuissa palveluissa voidaan sanoa hyvästit integraatiolle eli palveluiden sujuvalle yhteistoiminnalle, Haatainen toteaa.

– Suomi on niin pieni markkina, että uudistus sisältää suuren vaaran yksityisen tuottajamonopolin synnystä. Riskinä on, että hyvinvointivaltiomme keskeisten palveluiden tuotanto keskittyy muutaman monikansallisen firman toiminnaksi, Haatainen varoittaa.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018