DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

:KIRJALLINEN KYSYMYS: VAS Hanna Sarkkinen: Hiilitullit Trumpin USA:lle tarpeen

picture-149806-e612079dea240db2c8f6eeb5e701930b

Vasemmiston Sarkkinen: Hiilitullit Trumpin USA:lle tarpeen

Vasemmistoliiton kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Hanna Sarkkinen jätti tänään ministeri Tiilikaisen vastattavaksi kysymyksen ilmastopakotteista. Sarkkinen kysyy, onko Suomi valmis edistämään EU-tason hiilitullien asettamista Pariisin sopimuksen ulkopuolisille maille, siis tarpeen mukaan myös Yhdysvalloille.

– Yhdysvaltain uusi presidentti Donald Trump on sanonut, että ilmastonmuutos on kiinalaisten salajuoni ja uhonnut irrottavansa maan Pariisin ilmastosopimuksesta. Maailman toiseksi suurimman päästäjän irtautuminen sopimuksesta olisi valtava takaisku ilmastonmuutoksen torjunnalle.

– EU voisi asettaa yhdysvaltalaisille ja muille Pariisin sopimuksen ulkopuolisten maiden tuotteille hiilitulleja. Näin voitaisiin tasata kilpailuasetelmia ja painostaa USA:ta pysymään mukana sopimuksessa.

Sarkkinen esitti hiilitulleja jo maanantaina kirjeessään ministeri Tiilikaiselle. Tiistaina myös Ranskan entinen oikeistolainen presidentti Nicolas Sarkozy ehdotti hiilitulleja Yhdysvalloille mikäli maa irtautuu Pariisin sopimuksesta.

– Sarkozyn tuki hiilitulleille osoittaa, ettei aloitteessa ole kyse vain Suomen vasemmiston idealismista, vaan kyseessä on varteenotettava aloite kilpailuasetelmien tasaamiseksi ja ilmastonmuutoksen torjunnan edistämiseksi.

KIRJALLINEN KYSYMYS

Hiilitulleista Pariisin ilmastosopimuksen ulkopuolisille maille

Eduskunnan puhemiehelle

Pariisin ilmastosopimus on historiallinen osoitus kansainvälisen yhteisön yksimielisyydestä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Sopimuksen on allekirjoittanut 197 maata ja ratifioinut jo 110 maata. Sopimuksessa on mukana nyt 77 % maailman ilmastopäästöistä. Tavoite on todella kunnianhimoinen, rajoittaa ilmaston lämpeneminen selvästi alle kahden asteen pyrkien kohti 1,5 astetta.

Yhdysvallat on Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurin ilmastopäästäjä. Vastavalittu presidentti Donald Trump on kertonut, ettei hän usko ilmastonmuutokseen. Kampanjan aikana hän on sanonut ilmastonmuutoksen olevan kiinalaisten salajuoni, ja ettei hän aio rajoittaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä, vaan päinvastoin purkaa hiilen, öljyn ja liuskekaasun sääntelyä.

Yhdysvallat on ratifioinut Pariisin sopimuksen ja määritellyt itselleen päästövähennykset. Kuitenkin julkisuudessa olevien tietojen mukaan Trump selvittää keinoja irtautua sopimuksesta sen sääntöjä nopeammin. Uhkaava signaali Trumpin ilmastopolitiikasta on myös se, että hän on nimennyt ympäristönsuojeluviraston johtoon ilmastodenialisti Myron Ebellin.

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ajoissa vaatii myös Yhdysvallat mukaan. Aikaa ei ole hukattavaksi. Lisäksi toiseksi suurimman ilmastopäästäjän irtaantuminen löysentäisi muidenkin maiden sitoutumista päästövähennyksiin. Euroopalle Yhdysvaltain irtautuminen tarkoittaisi epätasaista kilpailuasetelmaa, jos yhdysvaltalaisen teollisuuden ei tarvitsisi panostaa energiatehokkuuteen ja uusiutuvaan energiaan niin kuin muiden teollisuusmaiden.

Trump on demokraattisesti valittu valtion johtaja, jolla on puolellaan myös saman puolueen hallinnassa olevat senaatti ja edustajainhuone. Kansainvälisen yhteisön silmissä heikentyvä imago tuskin hetkauttaa Trumpia. Mutta taloutta liike-elämässä kannuksensa hankkinut presidentti ehkä ymmärtää. Siksi EU:n tulisi säätää hiilitullit kaikille Pariisin ilmastosopimuksen ulkopuolisille maille, ja kannustaa myös muita teollisuusmaita tekemään samoin.

Hiilitulli määräytyisi tuontituotteille niiden ilmastopäästöjen mukaisesti. Näin myös EU:n ulkopuolella syntyneille hiilidioksidipäästöille määriteltäisiin tulleilla hinta, mikäli valmistusmaa ei tekisi sitä jo kansallisesti Pariisin sopimuksen hengessä. Näin pelikenttä markkinoilla tasaantuisi, eikä mikään maa saisi kilpailuetua ilmastovaarallisesta politiikastaan. Pariisin ilmastosopimuksen on arvioitu tasaavan kilpailuasetelmaa ja vähentävän hiilivuodon riskiä, mutta hiilivuodon riski kasvaa, jos osa kilpailijamaista ei ole mukana päästövähennyksissä.

EU on yksi USA:n tärkeimmistä kauppakumppaneista ja liittolaisista. Joten jo hiilitullien uhka saattaisi luoda riittävästi paineita Trumpille ja hänen hallinnolleen, niin että Yhdysvallat pysyisivät mukana kansainvälisessä työssä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi eikä se irtaantuisi Pariisin sopimuksesta ja sen tavoitteista. Mikäli maa kuitenkin irtaantuisi sopimuksesta, tasoittaisivat hiilitullit kilpailuasetelmia.

Hiilitulleja on ehdottanut myös Ranskan entinen presidentti Nicolas Sarkozy. Asialla on siis kannatusta muuallakin. Suomen tulisi olla aloitteellinen ja esittää asiaa EU:ssa. Komissio voisi ottaa hiilitullit mukaan tämän kuun lopussa ns. talvipakettiin, jolla täydennetään EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko Suomi edistää EU:ssa hiilitullien asettamista Pariisin ilmastosopimuksen ulkopuolisille maille?

Helsingissä 17.11.2016

Hanna Sarkkinen /vas

 

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018