DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

KESKUSTAN MIKKO KÄRNÄ: METROPOLIALUE ON MAATALOUSTUKIEN SUURIN EDUNSAAJA

mikko-kasvo

Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä käsittelee uusimassa blogikirjoituksessaan maataloustukia ja toteaa, että tuet näyttävät aiheuttavan paljon meteliä tyhjästä.

–          Tukien jakauma on erittäin looginen ja selkeä. Niitä maksatetaan suhteellisen tasaisesti niille seuduille, joissa on maatalousmaata ja siten edellytykset maanviljelyksen harjoittamiselle. Osalle voi kuitenkin tulla yllätyksenä, että maakunnista neljänneksi eniten tukia maksetaan Uudellemaalle, kaikkiaan 123 miljoonaa euroa.

Kärnä toteaa, että kansallisesti maksettavat 326 miljoonan euron maataloustuet edustavat vain 19 prosentin osuutta kaikista maataloustuista ja suurin osa tuista tulee EU:lta.

–          EU:n maksamien tukien osuus kokonaisuudesta on 1,36 miljardia euroa. Jos maataloustuet poistettaisiin, kuten usein vaaditaan, kasvaisi Suomen nettomaksuosuus unionissa. Tukien tarkoitus taas on taata kotimaisen alkutuotannon harjoittamisen edellytykset ja varmistaa, että kaupoista on saatavissa kotimaisia elintarvikkeita kohtuulliseen hintaan.

Kansanedustaja katsookin, että tässä mielessä suurin hyötyjä maataloustuista on juuri metropolialue.

–          Voitaisiin sanoa, että maataloustuet ovat eräänlainen kuluttajille suunnattu ”sosiaalituki”. Niitä ei makseta pohjimmiltaan viljelijöiden, vaan kuluttajien takia. Metropolialueella ei ole edellytyksiä omalle maataloustuotannolle, mutta tukijärjestelmä varmistaa, että myös sen kaupoista on saatavilla kotimaisia elintarvikkeita kohtuulliseen hintaan. Tässä mielessä alue on järjestelmän suurin edunsaaja.

Mikko Kärnän blogi http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/231876-metropolialue-on-maataloustukien-suurin-edunsaaja

 

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018