DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Keskustan Anne Kalmari: Tiilikaiselle iso kiitos alkuperämerkinnöistä!

Kalmari, Anne kesk

Tiilikaiselle iso kiitos alkuperämerkinnöistä!

Eduskunnan ruokaryhmän puheenjohtajana toimiva kansanedustaja Anne Kalmari hykertelee, koska alkuperämerkintä saadaan järkevällä tavalla maaliin. ”Ministerillä oli rohkeutta viedä eteenpäin ruokaryhmän pitkäaikaista haavetta pakollisista alkuperämerkinnöistä ruuan ainesosien osalta.”  Maidon ja lihatuotteissa käytetyn lihan alkuperämaan ilmoittamista koskeva asetus tulee voimaan pikapuoliin. Säädös on hyväksytty EU:ssa.

On hyvä, että hyvin tunnettua joutsenlippumerkkiä voi käyttää edelleenkin ilmaisemaan kotimaisuuden. Ruoan alkuperä voidaan ilmaista myös tekstillä.

-Seuraavaksi alkuperän pitää näkyä ravintoloissa! Valmistelu on syytä aloittaa heti, vaatii Kalmari.

Sian-, lampaan- ja vuohen- sekä siipikarjanlihan alkuperämaa tulee jatkossa ilmoittaa silloinkin, kun ne ovat osana valmista ruokaa. Jos vastustusta tulee löytymään, osoittaa se, että osalla toimijoista ei ole ollut puhtaat jauhot pussissa.

Kalmaria on ärsyttänyt väärillä mielikuvilla kikkailu. Tuontiliha tai –maito piilotetaan elintarvikkeisiin, mutta kuluttajille luodaan tahallisesti tuntuma kotimaisesta tuotteesta. Kotimaisuus on tärkeä kriteeri ruokaostoksia tekevälle. Moni luulee ostavansa kotimaista, vaikka korissa on tuontilihasta valmistettu eines.

”Koen lakisääteisen jäljitettävyyden ruuan turvallisuutta parantavaksi tekijäksi. Eläinten hyvinvointisäädökset sekä ympäristönormit ovat Suomessa maailman tiukimpia. Jos ruoka on liian halpaa, on joko eläintä, tuottajaa tai ympäristöä riistetty. Suomalaisten tuotteiden tuoreus, maukkaus, jäljitettävyys ja lisäaineettomuus arvioidaan tutkimuksissakin ylivoimaisesti paremmiksi kuin ulkomaisten tuotteiden. En halua kulkea kaupassa suurennuslasin kanssa”, toteaa Kalmari.

Kalmari kaipaa keskustelua ruuan tuotantotavoista. On lahja kuluttajalle, että kotimaisten eläintuotteiden tuotannossa ei ole käytetty antibiootteja kasvun parantamiseen. On mukava tietää, että kanat ovat saaneet pitää nokkansa ja possu saparonsa. Kalmari kehottaa koko elintarvikeketjua olemaan ylpeä laadusta. Pohjatyö tehdään maatiloilla, mutta koko ketjun osaavat kädet varmistavat sen. Yli 80 prosenttia MMM:n ruokatutkimukseen osallistuneista pitää tärkeänä, että Suomi on maataloustuotannon suhteen omavarainen.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018