DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Vas Semi: “Semiltä lakialoite omaishoidontuen tekemisestä verottomaksi”

Semi, Matti vas

Vasemmistoliiton varkautelainen kansanedustaja Matti Semi on jättänyt torstaina 30.3.2017 eduskunnalle lakialoitteen omaishoidontuen tekemisestä verottomaksi. Lakialoitteessa esitetään tuloverolain 92 §:ään uutta kohtaa, jossa omaishoitajalle maksettu hoitopalkkio ei ole veronalaista tuloa.

– Omaishoidontuki on hyvin vaatimaton verrattuna omaishoitajien tekemään yhteiskuntamme kannalta elintärkeään työhön. Omaishoidontuen verovapaus olisi yksi keino puuttua omaishoitajien taloudelliseen ahdinkoon. Omaishoitajat kokevat pienestä hoitopalkkiosta maksettavan veron hyvin epäoikeudenmukaisesti, Semi sanoo.

– Idea aloitteeseen tuli erään omaishoitajan kanssa käymäni keskustelun pohjalta. Omaishoitajien asemaa ei ole merkittävästi parannettu vuosiin, vaikka käytännössä kaikki puolueet ovat kantaneet huolta omaishoitajien asemasta. Nyt on tekojen aika ja omaishoidontuen verovapaus hyödyttäsi kerralla tasapuolisesti kaikkia omaishoitajia, Semi sanoo.

Omaishoidon tuen hoitopalkkio on ansiotuloa, jota verotetaan kuten muutakin työn perusteella saatavaa tuloa. Semi uskoo aloitteen menestymiseen, sillä omaishoitajien asemaa on haluttu eduskunnassa parantaa vastaavilla aloitteilla vuosien saatossa yli puoluerajojen.

Lakialoite on luettavissa osoitteessa www.eduskunta.fi

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018