DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Keskustan Mikko Kärnä haluaa savustaa vihreiden ääripäät ulos koloistaan

mikko-kasvo

Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä näkee viimeisissä mielipidemittauksissa merkkejä viherjytkyn mahdollisuudesta seuraavissa vaaleissa. Kärnän mukaan ilmiö on tuttu maailmalta.

– Politiikkaan pettyneet ihmiset hakevat uutta ja raikasta, vanhat valtarakenteet haastavaa vaihtoehtoa. Vihreät ovat nyt onnistuneet heiluttamaan tätä tikkaria kaikista parhaiten, vaikka sen käärepaperin alta paljastuukin lopulta paljon sellaisia asioita, joita suomalaiset eivät halua. Vihreiden valtavirtaan kuuluvat esimerkiksi yltiöliberaali turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka, keinotekoinen kaupungistumiskehityksen vauhdittaminen, yksityisautovastaisuus, luonnon museointi sekä kotimaisen alkutuotannon vastustaminen.

Kärnä toteaa kuitenkin, että populismin nousuun vastataan parhaiten ottamalla sitä harjoittavat rohkeasti mukaan päätöksentekoon. 

– Vihreiltä on nyt vaadittava konkreettisia vaihtoehtoja ja esityksiä. Vihreät ovat tähän saakka keskittyneet ajamaan kaikilla mahdollisilla rattailla ja tuo pelitila on vietävä heiltä pois. Vihreiden radikaalit ääripäät on nyt myös saatava savustettua ulos koloistaan ja puolueelta on vaadittava visiota sen tulevaisuuden Suomesta. Vihreiden ideologiaan vahvasti vaikuttanut Pentti Linkola totesi tuoreessa elämänkerrassaan, että koko Pohjois-Suomi tulisi muuttaa luontoreservaatiksi. Linkolan lausahduksen sosiaalisessa mediassa aiheuttama keskustelu osoitti, että tämä on monen vihreän tavoite edelleen.

Oman puolueensa keskustan kannatuslukemat eivät saa Kärnässä aikaan riemunkiljahduksia, mutta panikointiin ei Kärnän mukaan ole vielä syytä.

– Vaaleihin on vielä aikaa ja kannatus nousi nyt hivenen, mutta pitkän aikavälin trendi on huolestuttava. Emme voi syyttää kannatuksen laskusta ainoastaan mediaa tai huonoa tiedottamista, vaan myös tehdyssä politiikassa on syynsä. Suurten rakenteellisten uudistusten sekä mittavien kansantaloudellisten kysymystenkään äärellä emme saa unohtaa pieniä ja konkreettisia, ihmisten arkeen vaikuttavia asioita. Näiden pienten epäkohtien korjaamista on jatkettava, sillä niitä riittää.

Kärnän mukaan keskusta on saanut tällä vaalikaudella paljon hyvää aikaan esimerkiksi normien purkamisessa, josta hän osoittaa erityiskiitokset normienpurkuryhmän puheenjohtajalle, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilälle. Lisäksi puolue on saanut käyntiin perustulokokeilun ja pitänyt tiukasti kiinni oikeudenmukaisesta verotuksesta osoittaen, että köyhän asia on keskustalle tärkeä. Kärnän mukaan keskustan tulisi nyt kuitenkin päättää sisäisesti, onko se puolue joka holhoaa vai puolue joka ajaa laajoja yksilönvapauksia.

– Vihervasemmisto haluaa huolenpitoa ja holhousta. Oikeistoliberaalit puolestaan eivät halua holhousta, mutta eivät myöskään huolenpitoa. Keskustan tulisi tarjota ihmisille huolenpitoa ilman holhousta. Olemme nostaneet arvojemme keskiöön vastuullisen vapauden, mutta aina välillä tuntuu, että emme itsekään tiedä mitä se tarkoittaa. 

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018