DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Keskustan Aila Paloniemi Etyjissä: Syrjimätön yhteiskunta on kaikkien etu

1621780_602241686528925_2007016203_n

Suomen Etyj-valtuuskunnan puheenjohtaja Aila Paloniemi (kesk.) pitää tärkeänä, että vammaisten ihmisten poliittiset oikeudet nähdään laajemmin kuin pelkästään mahdollisuutena käydä äänestämässä.

”Osallistuminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tarkoittaa myös vaaleissa ehdolle asettumista, poliittiseen puolueeseen liittymistä ja mahdollisuutta hankkia tietoa”, Paloniemi korosti avatessaan vammaisten oikeuksia käsittelevän seminaarin, joka järjestettiin Andorrassa meneillään olevan Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen syysistunnon yhteydessä.

”On arvioitu, että keskimäärin 15 prosentilla väestöstä on vamman tai sairauden takia pitkäaikaisia vaikeuksia selviytyä jokapäiväisestä elämästä eli he ovat määritelmän mukaan eri tavoin vammaisia. Näin ison joukon jättäminen yhteiskunnallisen päätöksenteon ulkopuolelle on menetys koko yhteiskunnalle”, Paloniemi totesi.

Oheistapahtuman järjesti Suomen valtuuskunta yhdessä Etyjin demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston Odihrin kanssa. Vammaisten oikeudet olivat yksi kärkiteemoista, kun Suomi viime vuonna toimi hallitustenvälisen Etyjin inhimillisen ulottuvuuden toimeenpanokomitean puheenjohtajana.

”Paitsi lainsäätäjinä, me kansanedustajat voimme toimia vammaisten oikeuksien puolesta puhumalla niistä ja kasvattamalla ihmisten tietoisuutta. Esimerkiksi Suomen eduskunnassa on vuodesta 1999 asti toiminut Vammaisasiain yhteistyöryhmä, joka tekee vammaisten asemaa näkyväksi monin tavoin”, Paloniemi kertoi.

”Vammaisten ja osatyökykyisten työllistymistä on myös tuettava vahvemmin. Monissa maissa, myös Suomessa, asenteet ovat yksi pahimpia esteitä vammaisten työllistymiselle”, hän totesi.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018