DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

SDP:n Nurminen iloitsee ruokahävikkialoitteen etenemisestä – vaatii kaupan ja teollisuuden tilastoja julkisiksi

nurminen-ilmari-yhtkuvake-350x350

Lakialoitteen ruokahävikin vähentämiseksi tehnyt SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen on tyytyväinen tuloksiin, joita on saatu juuri valmistuneesta valtioneuvoston Lexfoodwaste-selvityshankkeesta. Selvitys käynnistettiin yli sadan kansanedustajan allekirjoittaman lakialoitteen käsittelyn myötä.

– Selvityksessä todetaan, että lainsäädäntöä selkiyttämällä ruokahävikkiä on mahdollista vähentää. Nyt toivon, että asia etenee nopeasti myös varsinaisiin toimenpiteisiin ja saamme hallitukselta mahdollisimman pian esityksen lakimuutoksista, sanoo Nurminen.

Nurminen muistuttaa, että lainsäädännöllisten toimien lisäksi toimenpiteitä tarvitaan läpi ketjun, jotta asetettuihin ruokahävikin vähentämistavoitteisiin voidaan päästä.

– Suomi on sitoutunut Agenda 2030 –ohjelman tavoitteeseen puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä. Jotta tavoite olisi mahdollista saavuttaa, on tärkeää, että saamme kaiken tarvittavan tiedon ruokahävikin määristä ja laadusta eri ruoka-alan toimijoilta.

Nurminen vaatiikin kaupan ja teollisuuden toimijoita vahvemmin mukaan kansallisen ruokahävikkitavoitteen saavuttamiseksi.

– Alkutuotannon, ravintoloiden ja kotitalouksien osalta meillä on kohtuullisesti tietoa hävikin määristä ja laadusta, ja tietoja pystytään hyödyntämään viranomais- ja tutkimustyössä. Näin ei kuitenkaan ole teollisuuden ja kaupan osalta. 

– Jotta asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa, on ensiarvoisen tärkeää saada viranomaisten ja tutkimuslaitosten käyttöön myös kaupan ja teollisuuden tilastot, joista ilmenee esimerkiksi, mitä hävikki pitää sisällään ja kuinka paljon ruokaa lahjoitetaan. Kaupalla on tämä kaikki tieto jo itsellään, mutta se on annettava viranomaisten ja tutkimuslaitosten käyttöön. 

– Esimerkiksi Norjassa tällainen käytäntö on olemassa. Siellä muiden ohella myös kaupan ja teollisuuden toimijat luovuttavat viranomaisille tiedot hävikin laadusta. Kun viranomaisilla ja tutkijoilla on kaikki tarvittavat tiedot, on tehokkaiden toimenpiteiden suunnittelu helpompaa ja niiden vaikuttavuus parempaa, toteaa Nurminen.

– Toivottavasti lainsäädäntöä ja olemassa olevia käytäntöjä tullaan selkiyttämään. Nyt kuitenkin edellytän kaupan ja teollisuudelta aloilta selvää toimintalinjan muutosta olemassa olevan tiedon jakamiseksi ja siten avoimuuden lisäämiseksi. Tätä kaupan ja teollisuuden salaisuuksien verhoa on raotettava, jotta voimme saavuttaa kansalliset ruokahävikkitavoitteet, Nurminen perää. 

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018