DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

SDP:n Taavitsainen: Tämä on saalistusta – ulosoton tuoreet tilastot paljastavat kauhean tilanteen Suomessa!

taavitsainen-satu-yhtkuvake-350x350

Tämä on saalistusta – ulosoton tuoreet tilastot paljastavat kauhean tilanteen Suomessa!

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen pitää ulosoton eilen julkistettuja tilastoja karmeina ja vaatii hallitusta toimenpiteisiin heti. 

-Tämä on kansallisen hätätila. Vuonna 2017 ulosottoon tuli vireille lähes 3,3 miljoonaa asiaa. Määrä on noussut vuodessa yli 20 prosenttia. Vuonna 2017 ulosotossa oli lähes 4,2 mrd euroa. Tässä on kasvua edellisvuoteen n. 50 prosenttia. Maksamalla ulosottoveloistaan selviytyneiden uusien velallisten osuus on vähentynyt ja varattomien, eli henkilöiden, joilla ei ole tuloja eikä omaisuutta, osuus on kasvanut vuoden 2017 aikana. Eniten ulosotto koskettaa pieni- ja keskituloisia ihmisiä, joiden elämä on käynyt yhä tukalammaksi Juha Sipilän (kesk) porvarihallituksen tekemien leikkausten vuoksi. Työttömiin kohdistuva aktiivimalli pahentaa yhä tilannetta, koska se leikkaa työttömyysturvaa ja ihmiset eivät selviä arkipäivän kuluista, kuten sairaalamaksuista.

Taavitsainen vaatii, että sote-uudistuksen myötä armahdetaan ulosotossa olevat julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden laskujen vuoksi ulosotossa olevat.

-On saatava uusi alku! Satoja tuhansia kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon maksuja päätyy vuosittain ulosottoon. Hammashoito-, terveyskeskus-, sairaala-, laitos- ja kotipalvelumaksuja yms. Pienituloisilla ei ole varaa sairastua eikä hoitaa itseään Suomessa. Korkeat asiakasmaksut ovat sosiaali- ja terveydenhuollon suurin ongelma. Hallitus ei ole tätä tajunnut. 

-Tällainen saalistus on loputtava. Moni ulosottoon joutunut on maksanut velkansa moninkertaisesti korkoina ja perintäkuluina. Esimerkiksi eräs työssäkäyvä henkilö kertoi joutuneensa ulosottoon vuonna 2009. Alkuperäinen velka oli 63 000 euroa. Yhdeksän vuoden maksamisen jälkeen, ulosotto on saanut häneltä 65 000 euroa, mutta pääoma on lyhentynyt vain 5000 euroa. Hänellä on siis vielä maksamatta 58 000 euroa. Ei tällaisissa menettelyissä ihmisten elinikä riitä vapautumaan velkahelvetistä ja olenkin kuullut ulosottomiesten todenneen velkasaatavista, että: ”Maksamalla se ei koskaan lopu.” Tilanne on järjetön ja kohtuuton, Taavitsainen sanoo. 

-Nykyjärjestelmää tulee korjata lakeja muuttamalla ja esimerkiksi on nostettava ulosoton suojaosuutta, korjattava velkaa paisuttava korkomenettely, estettävä velan vanhentumisen pitkittäminen ja oikaistava virheelliset, perusteettomasti määrätyt velkatuomiot ja virheet. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut pitää poistaa Suomessa. Kuntien tulee luopua kansainvälisten perintäyhtiöiden käyttämisestä ja ottaa käyttöön sosiaalinen luototus, Taavitsainen vaatii. 

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018