DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

VAS Andersson: Tutkimus turvapaikkamenettelystä kylmäävää luettavaa – hallituksen reagoitava heti

fPUcEbM__400x400

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaatii hallitukselta välittömiä toimia turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantamiseksi.

Andersson kommentoi tänään julkaistua Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimusta, jossa selvitettiin maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksissä tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksessa vertailtiin irakilaisia turvapaikanhakijoita koskevia päätöksiä vuosina 2015 ja 2017, ennen turvapaikanhakijamäärän hetkellistä kasvua ja hakijamäärän jälleen normalisoiduttua.

– Tutkimuksen tulokset ovat kylmäävää luettavaa, vaikka ne eivät valitettavasti yllätyksenä tulekaan, Andersson sanoo.

Kansainvälistä suojelua myönnettiin vuonna 2017 huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2015. Tutkimuksen otokseen sisältyvistä vuoden 2015 päätöksistä 14 % oli kielteisiä, 2017 puolestaan 79 %. Vuonna 2015 kolmessa päätöksessä neljästä Maahanmuuttovirasto piti hakijan pelkoa objektiivisesti katsoen perusteltuna, kun taas vuonna 2017 näin oli vain joka viidennessä päätöksessä.

Muutosta eivät tutkimuksen mukaan selitä ulkomaalaislain muutokset, vaan maahanmuuttoviraston oma tiukentunut tulkintakäytäntö. Turvapaikanhakijoiden profiili ei ole merkittävästi muuttunut eikä hakemusten perusteluissa ole suurta muutosta, mutta silti maahanmuuttovirasto arvioi huomattavasti aiempaa harvemmin hakijan olevan vaarassa joutua vainotuksi.

Tutkijoiden mukaan todennäköisimmät selittävät tekijät linjan kiristymiselle löytyvät poliittisesta ohjauksesta ja turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikentymisestä. Kehitys on huolestuttaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen ja suomalaisen oikeusvaltion kannalta.

– Yhden ihmisryhmän asemaa on dramaattisesti heikennetty, ei demokraattisesti hyväksytyllä lainsäädännöllä, vaan Sipilän hallituksen aggressiivisella poliittisella painostuksella. Keskeisimpien ihmisoikeuksien toteutuminen ei oikeusvaltiossa yksinkertaisesti saa riippua viranomaisten vaihtelevista tulkinnoista ja niihin vaikuttavasta poliittisesta ohjauksesta.

Andersson perää hallitukselta vastuunottoa turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantamiseksi.

– Vaadimme hallitukselta välittömiä toimia ihmisten yhdenvertaisen oikeusturvan pelastamiseksi. Maahanmuuttoviraston toiminnasta on teetettävä riippumaton, ulkopuolinen selvitys. Myös oikeusministeriön lupailema selvitys turvapaikanhakijoiden oikeusapuun tehtyjen kiristysten seurauksista tarvitaan pian ja hallituksen on korjattava oikeusapuun tehdyt heikennykset, Andersson sanoi.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018