DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Sinisten Torvinen: Hallitus vastaa täysimääräisesti TE-keskusten pyyntöihin

verticalHalfPicture-720x425-resize (1)

Sinisten kansanedustaja ja puoluesihteeri Matti Torvinen on tyytyväinen hallituksen päätökseen ohjata lisäresursseja työvoimapalveluihin.

Julkisten työvoimapalveluiden kysyntä on kasvanut aktiivimallin ansiosta, ja Ely-keskukset ovat arvioineet lisähenkilöstötarpeeksi yhteensä 206 henkilötyövuotta. Työllisyysmäärärahojen osalta arvio vuoden 2018 lisätarpeeksi on yhteensä 11,2 miljoonaa euroa.

”Hallitus päätti toteuttaa täysimääräisesti Ely-keskusten pyynnöt sekä työllisyysmäärärahojen että henkilöstöresurssien osalta”, Torvinen iloitsee. Hän kiittää sinisten työministeri Jari Lindströmiä työttömien puolustamisesta ja työllisyyden edistämisestä hallituksen budjettiriihessä.

Aktiivimallin ongelmana on pidetty mm. palveluiden saatavuuden vaihtelua alueesta riippuen. Torvisen mukaan lisärahan avulla mallista saadaan tasapuolinen kaikkialla Suomessa.

Vaikka työttömien määrä on korkea, monilla aloilla on pula osaavasta työvoimasta. Torvinen on tyytyväinen siitä, että hallitus pyrkii monin keinoin parantamaan työn ja työntekijöiden kohtaamista.

”Työttömien opiskelumahdollisuuksia parannetaan, työasuntovähennystä uudistetaan ja nuorten työttömien työllistämistä helpotetaan”, Torvinen luettelee.

Hallitus sopi myös työaikalaista. Työaikalaki perustuu laajan soveltamisalaan ja laajojen joustojen periaatteelle. Uusina elementteinä ovat lakisääteinen työaikapankki ja joustotyöaika.

Paikallisen sopimisen yleisiin periaatteisiin ei tule muutoksia. Tarkemmista yksityiskohdista tiedotetaan kun hallituksen esitys annetaan.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018