DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Sinisten puoluesihteeri Torvinen: Maakuntavaalien siirtämistä syytä harkita

Torvinen-1024x676

”On vakavasti harkittava maakuntavaalien siirtämistä eduskuntavaalien yhteyteen”, sanoo sinisten kansanedustaja ja puoluesihteeri Matti Torvinen.

”Lakipakettien suma on tällä hetkellä kohtuuton”, perustulakivaliokunnassa istuva, varatuomari Torvinen jatkaa. ”Eduskunnan käsittelyssä on tällä hetkellä satoja määrä lakeja, jotka liittyvät maakunta-, sote- ja luova-viraston valmisteluun. Kymmenien tuhansien sivujen perusteellinen arviointi ja satojen lakien ristiinkytkentä tällä aikataulilla, kesään mennessä, on käytännössä mahdotonta.”

Jo nyt keskeisten valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden tyly julkinen näkemys on, ettei kaikkia sote- ja maakuntauudistukseen liittyviä lakeja kyetä riittävän asiantuntevasti arvioimaan näin lyhellä aikavälillä. On esitettävä nöyrä vaatimus lakien asianmukaisen käsittelyn puolesta, Torvinen pohtii.

”Koko maakunta- ja sote-uudistuksen onnistumisen kannalta olisi syytä harkita maakuntavaalien siirtämistä ensi kevääksi eduskunta- ja eurovaalien yhteyteen. Muutoin on edessä koko yhteiskunnan kannalta mahdollisesti ylipääsemätön tai ainakin kohtuuton tilanne.

Minulla ei ole hetkenkään epäilystä sote- ja maakuntauudistuksen tarpeesta ja ehdotetun lakipaketin toimivuudesta. Mutta on uskallettava katsoa peiliin kun koko yhteiskunnan etu on kysymyksessä.”

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018