DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Kansanedustaja Kaj Turunen siirtyy kokoomukseen

Turunen, Kaj ps

Kansanedustaja Kaj Turunen siirtyy Sinisistä Kokoomukseen. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokisen mukaan Turunen on hakenut Kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenyyttä. Kalle Jokinen toivottaa Kaj Turusen tervetulleeksi Kokoomuksen eduskuntaryhmään. 

Kaj Turusen mukaan ratkaisu on pidemmän ajan harkinnan tulos. 

– Harkintani alkoi viime kesänä. Tämän vuoden helmikuussa aloin pohtia asiaa vakavammin. Olen itse ollut aloitteellinen ja otin asian esille keskusteluissamme ystäväni, kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelon kanssa.

Turunen sanoo, että hän teki omalta osaltaan lopullisen päätöksen siirtymisestä kaksi viikkoa sitten. Tuolloin sovittiin aikataulusta ja tästä tiedotustilaisuudesta.

– Siirtymiseni taustalla ei ole suurta dramatiikkaa, vaan olen jo pidemmän aikaa todennut, että Kokoomuksen politiikka vastaa parhaiten minun omaa ajatteluani.

– Erityisesti yrittäjyyteen liittyvät linjaukset ja työelämän rakennemuutoksen näkemykset kokoomuksessa vastaavat omiani. Näihin asioihin olisin toivonut parannuksia myös kevään kehysriihessä, mutta valitettavasti täytyi tyytyä kompromisseihin.

Kaj Turusen mukaan hänen päätöstä siirtyä kokoomukseen on helpottanut arvostus kokoomuksen puheenjohtajaa Petteri Orpoa kohtaan. Petterin neuvotteleva ja rakentava tapa hoitaa asioita on tehnyt häneen vaikutuksen.

– Jatkossa haluan antaa oman työpanokseni Kokoomuksessa ja haluan olla mukana tekemässä kokoomuksesta maan suurinta puoluetta ja pääministeripuoluetta seuraavalle vaalikaudelle.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018