DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Paavo Väyrynen: Palaan eduskuntaan kesäkuussa, luovun Keskustan jäsenyydestä

6-w9wS-4_400x400

Viime viikonloppu jää Suomen poliittiseen historiaan merkittävänä käännekohtana. Ilmeisesti se sinetöi minulle niin rakkaan Keskustan kuihtumisen pienpuolueeksi.

Viime viikonlopun jälkeen kukaan ei voi sanoa, ettenkö olisi tehnyt kaiken mahdollisen puolueen pelastamiseksi.

Kesän 2015 hallitusratkaisu osoitti, että vuoden 2011 vaalitappiosta ei ollut mitään opittu. Hallitus muodostettiin Kokoomuksen kanssa, ja Keskustasta mukaan tuli vain sitä lähellä olevia liberaaleja. Sanoin silloin tuoreeltaan, että Juha Sipilällä oli ”vääränlainen joukkue ja huonot neuvonantajat”. Sittemmin tämä käsitys on vahvistunut, myös viime viikon lopulla.

Olen kirjoituksissani ja kirjoissani kertonut, kuinka olen kesästä 2015 lähtien pyrkinyt kaikin voimin vaikuttamaan siihen, että Keskusta palaisi talonpoikaisille, alkiolaisille ja kekkoslaisille juurilleen.

Viimeiset yritykset kariutuivat viime viikon lopulla.

Yritykseni muuttaa puolueen linjaa Keskustan puheenjohtajan vaalin ja siihen liittyvän keskustelun kautta epäonnistui. Oli epävarmaa olisinko voinut olla ehdokkaana. Keskustelua puolueen aatteellisesta pohjasta ja poliittisesta linjasta ei ollut mahdollista saada aikaan.

Viime torstaina ilmoitin puolueen puheenjohtajalle, että luovun ehdokkuudestani ja jatkan toimintaani Kansalaispuolueessa.

Tein vielä yhden yrityksen voimien kokoamiseksi tarjoutumalla palaamaan Keskustan toimintaan, jos saisin varmuuden siitä, että voisin vaikuttaa puolueen politiikkaan.

On muistettava, että erkaantumiseni Keskustasta alkoi vuoden 2016 alussa sen jälkeen kun oli käynyt selväksi, että en voinut enää sen kautta edistää niitä tavoitteita, joiden puolesta olin lähes viidenkymmenen vuoden ajan toiminut.

Paluuni olisi antanut mahdollisuuden vahvistaa luottamusta puolueeseen sen perinteisen kannattajakunnan keskuudessa. Puolue olisi saanut runsaasti uusia kannattajia niiden joukosta, jotka ovat tulleet alkiolaisen aatteen kannattajiksi Kansalaispuolueen kautta ja niiden keskuudesta, jotka tukivat minua presidentinvaaleissa.

Jos ratkaisuun olisi päästy, Keskustalla olisi ollut realistinen mahdollisuus tavoitella johtavan hallituspuolueen asemaa myös seuraavassa hallituksessa. Kun voimia ei saatu kootuksi, Keskusta kokee raskaan vaalitappion. Pahoin pelkään, että sen jälkeen puolue ei enää nouse suurten joukkoon.

Kun en usko Keskustan enää palaavan aatteellisille ja poliittisille juurilleen, luovun asemastani sen kunniapuheenjohtajana ja ehdotan Keminmaan Keskustaseuran jäsenille, että lakkautamme yhdistyksen.

Kun Keskustan tulevaisuus ratkesi jo viime viikonloppuna, muuttuvat vielä kerran omat suunnitelmani.

Alun perin ilmoitin palaavani eduskuntaan heti Sotkamon puoluekokouksen jälkeen. Maaliskuun alussa kerroin lykkääväni paluuni syksyyn.

Lykkäyspäätös oli kädenojennus Keskustan johdolle, joka oli huolissaan siitä, että paluuni eduskuntaan saattaisi vaikeuttaa sote- ja maakuntauudistusten toteuttamista. Toisaalta lykkäys liittyi siihen, että Kansalaispuolueen toiminta oli sisäisten kiistojen vuoksi lamaantunut.

Nyt on kaikki muuttunut tai muuttumassa.

Minulla ei ole enää mitään syytä edesauttaa sote- ja maakuntauudistuksen hyväksymistä etenkään sen jälkeen kun Keskusta jääräpäisesti jatkaa omaksumallaan uusliberaalilla linjalla. Sen vuoksi uudistus meni alusta pitäen vikaraiteille, eikä sen myöhemmästä korjaamisesta ole takeita.

Kansalaispuolueen tilannetta käsitellään parhaillaan Helsingin käräjäoikeudessa kokousten laillisuutta koskevien moitekanteiden pohjalta. Kokouksissa tehtyjen päätösten täytäntöönpano on käräjäoikeuden päätöksellä keskeytetty. Oikeudenkäynnit saattavat kestää pitkään.

Ilmeisesti Kansalaispuolueen tilanne kuitenkin selkiintyy lähiaikoina. Olen jättänyt tänään Etelä-Suomen aluehallintovirastolle uuden hakemuksen saada järjestää jäsenten vaatima ylimääräinen yleinen kokous. Edellinen hakemus jätettiin tutkimatta lähinnä sen vuoksi, että hallitukselle oli viraston mielestä varattu liian lyhyt aika kokouksen järjestämiseen. Uskon, että kokous on mahdollista saada aikaan toukokuun kuluessa.

Olen nyt päättänyt palata eduskuntaan alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti kesäkuun alkupuolella. Muodostan oman eduskuntaryhmän. Toivon, että Kansalaispuolueen tilanne on siihen mennessä selkiytynyt siten, että se voisi olla Kansalaispuolueen eduskuntaryhmä.

Eduskuntaan palattuani ryhdyn välittömästi johtamaan Kansalaispuolueen valmistautumista eduskuntavaaleihin ja Euroopan parlamentin vaaleihin.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018