DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen haluaa saada lapset ja perheet innostumaan jälleen lukemisesta

O45A8790

Kuvaaja: Lauri Heikkinen/valtioneuvoston kanslia

Suomalaislasten lukutaidon taso heikkenee samalla, kun lukutaidon merkitys muun oppimisen perustana kasvaa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kannustaa kouluja ja perheitä yhteistyöhön, jotta lapset saadaan taas innostumaan lukemisesta. Opetusministeri on asettanut kansallisen lukutaitofoorumin tekemään esityksiä lukutaitoa vahvistavista toimista. Ministeri puhui Helsingin yliopiston monilukutaidon kehittämisohjelman järjestämässä tilaisuudessa Snellmanin päivänä lauantaina 12.5.

Tutkimustulosten mukaan erityisesti heikkojen lukijoiden määrä on Suomessa lisääntynyt ja huippulukijoiden määrä vähentynyt. Alle 25-vuotiaiden lukutaidon taso on heikompi kuin reilu vuosikymmen aikaisemmin. Vajaa neljännes oppilaista pitää lukemisesta vain vähän. Kansainvälisessä vertailussa suomalaisoppilaat sijoittuvatkin vähiten lukemisesta pitävien joukkoon.

– Suomalaisnuoret ovat lukutaidossa edelleen kansainvälistä parhaimmistoa, mutta meillä on myös merkittäviä huolenaiheita. Haasteita on erityisesti koulutuksen tasa-arvon turvaamisessa. Viime vuosina havaittu osaamistason lasku korostuu erityisesti pojilla, joiden vanhemmilla on vain perusasteen tutkinto ja kulttuurin harrastaminen kotona on vähäistä. Suomessa tyttöjen ja poikien ero lukutaidossa on OECD-maiden suurin, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Taustatekijät ja asenteet määrittävät aiempaa enemmän oppilaiden lukutaidon tasoa. Kodin lukemisasenteilla on vahva yhteys siihen, miten lapsi sitoutuu lukemiseen. Vain neljännes suomalaisvanhemmista lukee usein lapsilleen. 

– Lukutaito on kaiken oppimisen perusta. Vain riittävä lukutaito antaa valmiudet opiskella ja kerryttää elämässä tarvittavaa osaamista. Monipuolinen lukutaito on myös perusedellytys aktiiviselle osallistumiselle yhteiskuntaan. Yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävämme onkin varmistaa, että jokainen lapsi ja nuori saa riittävän lukutaidon. Tässä vastuu on kodin ja koulun yhteinen, Grahn-Laasonen sanoo.

Opetusministeri Grahn-Laasonen asetti viime lokakuussa laajapohjaisen lukutaitofoorumin, jonka tehtävänä on laatia suuntaviivat lasten ja nuorten lukutaidon ja lukemisharrastuksen kehittämiselle.

– Lukutaitofoorumi julkaisee ensi syksynä ehdotuksen siitä, miten lukemisharrastuksessa ja lukutaidossa havaitut huonot kehityspiirteet korjataan ja miten varmistetaan, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on riittävä lukutaito. Lukutaitofoorumi kokoaa lukutaidon kannalta keskeiset toimijat yhteiseen verkostoon, jossa luodaan uutta ja etsitään keinot, miten parhaat käytännöt saadaan leviämään koko maahan, Grahn-Laasonen päättää.

– http://www.monilukutaito.com/

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018