DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Keskustan Mikko Kärnä järkyttyi keskustan puoluekokouksen ruoasta

mikko-kasvo

Keskustan lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä on järkyttynyt, koska keskustan puoluekokouksessa tarjottiin ruoaksi ”riistakäristystä”.

–    On uskomatonta, että Suomen keskustan puoluekokouksessa tarjotaan maailman suurimmaksi ruokahuijaukseksi valittua tuotetta. ”Riistakäristys” valmistetaan Uudessa-Seelannissa kasvatetusta saksanhirvestä, eikä sillä ole mitään tekemistä riistan kanssa. Miten puolue voi hyväksyä tämän? Meidän tulee puolustaa jokaisessa tilanteessa suomalaista tuotantoa ja nyt Sotkamossa olisi ollut oikeus ja kohtuus vaatia, että tarjolla olisi ollut poronkäristystä tällaisen uusiseelantilaisen roskan sijaan. Me tuhannet, jotka olimme jo ruokalippumme valmiiksi ostaneet, jouduimme lopulta katkerasti pettymään. 

Kärnä vaatii myös, että keskustan on tulevaisuudessa tarjottava puoluekokouksissaan kasvisruokavaihtoehto.

–    Onhan se nyt käsittämätöntä, etteivät puolueemme vegetaristit ja vegaanit saaneet puoluekokouspaikalla muuta syötävää kuin pähkinöitä baarista. Ei näin. Kasvisruokavalio ja veganismi ovat nykypäivää. Vaikka en itse tällaisia ruokavalioita mitenkään ymmärrä, on näiden ihmisten valintoja kunnioitettava näin suuressa kansanliikeessä.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018