DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Kansanedustaja Sami Savio vaatii lakialoitteessaan rikostaustan selvittämistä myös lyhytaikaisesti lasten kanssa työskenteleviltä

Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio vaatii tekemässään lakialoitteessa lyhytaikaisestikin lasten kanssa työtä tekevien henkilöiden rikostaustan selvittämistä. Lisäksi Savion ja usean muun perussuomalaisen kansanedustajan allekirjoittama lakialoite velvoittaisi työnantajaa pyytämään rikostaustaotteen sijaisrekisteriin rekisteröityviltä työnhakijoilta.

Työnantajan on nykyään pyydettävä alaikäisten parissa työskenteleviä henkilöitä esittämään rikostaustaote työ- tai virkasuhteeseen ottamisen yhteydessä. Otteesta ilmenevät mahdolliset lapseen kohdistuneet rikokset, samoin esimerkiksi seksuaali-, väkivalta- ja huumausainerikokset. Lakia ei kuitenkaan sovelleta tehtävissä, jotka yhden vuoden aikana yhteensä kestävät enintään kolme kuukautta.

– Muun muassa päiväkoteihin joudutaan palkkaamaan lyhytaikaisia sijaisia, joiden rikostaustaa työnantajalla ei ole edes oikeutta tarkistaa. Muussakin lasten parissa tehtävässä työssä kohdataan usein tilanteita, joissa työsuhde kestää korkeintaan muutaman päivän tai viikon. Rikostaustan selvittämistä rajoittava kolmen kuukauden sääntö on herättänyt aiheellista hämmennystä vanhempien keskuudessa. Lakialoitteen toteutuminen poistaisi kolmen kuukauden aikarajoituksen, Savio toteaa.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lain nykytilaa ongelmallisena. Lapsiasiavaltuutettu on todennut, että rikostaustaote tulisi vaatia jo ennakoivasti sijaisrekistereihin kirjautuvilta työnhakijoilta. Savio pitää Kurttilan ehdotusta perusteltuna ja on sisällyttänyt sen tekemäänsä lakialoitteeseen.

– Myös lyhytaikaisesti lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan tarkistamiseen velvoittava lainmuutos kohentaisi lasten turvallisuutta, tarjoaisi vanhemmille mielenrauhaa ja samalla helpottaisi sekä työnantajien että ilman rikollista taustaa töitä hakevien henkilöiden asemaa, Savio toteaa.

– Kyse on alaikäisten turvallisuudesta, joten lainsäätäjän tulee reagoida asiaan mahdollisimman pikaisesti.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018