DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Kokoomuksen Harri Jaskari: Perintö- ja lahjavero joutaa pois

Viime päivinä on taas sinkoillut runsaasti kipinöitä perintö- ja lahjaveron ympärillä. Jopa jotkut hallituspuolueiden kollegat ovat todistaneet, että tätä veroa on mahdoton poistaa. Siinähän syntyisi valtiontalouteen jopa 800 miljoonan euron lovi. Toiset poistamista vastustavat ajattelevat, että jokainen saa hankkia oman varallisuutensa. Kolmannet sanovat kateellisena, että rikkaat vaan rikastuvat. 800 miljoonaa tarvitaan julkisiin palveluihin.

Millä sitten 800 miljoonan lovi paikattaisiin? Minä sanoisin, että toimeliaisuudella. Annetaan suomalaisten edes hiukan vaurastua. Mikäli me samalla kannustetaan ihmisiä sijoittamaan suomalaisiin yrityksiin, saamme rahat moninkertaisesti takaisin uusina työpaikkoina. Toimeliaisuuteen liittyy myös se, että joskus omaisuutta myydään. Silloin saamme veroja valtiolle luovutusvoittojen kautta – suuremmalla prosentilla kuin perintöverossa.

Vastustajat voisivat joskus muistaa, että perintö- ja lahjavero aiheuttaa monille suuriakin hankaluuksia. Tämä korostuu erityisesti nykyisessä murrosvaiheessa, jossa omaisuus suurten keskusten ulkopuolella menettää nopeasti arvoaan. Jos vaikka oma läheinen on yllättäen menehtynyt ja perintönä olet saanut maatilan, maksat kyllä veroa, mutta itse tilaa et saa myytyä kuin murto-osalla arviohinnasta (jos saat myytyä ollenkaan). Olet siinä surun keskellä vielä pakkomyynnin edessä.

Suuri murhe ovat myös yritysten sukupolvenvaihdokset. Puhetta uusista yrittäjäpolvista on paljon, tekoja vähemmän. Tällä hetkellä meillä on kymmeniä tuhansia yrityksiä, jotka miettivät siirtävänsä vetovastuun seuraavalle sukupolvelle. Olisi aivan oleellista, että se sujuisi ilman vuosikymmenten valmistautumista verojen maksuun. Jos rahaa yrityksessä on, se vaatii vuosien osingonmaksun, jotta verovelat saa hoidettua. Se on taas pois yrityksen kehittämisestä ja työpaikoista. Haluammeko me todellakin, että potentiaaliset suomalaiset kasvuyritykset myydään ulkomaille?

Minä ainakin olen sitä mieltä, että perintö- ja lahjavero voitaisiin Suomessa poistaa. Ruotsissa kyseiset verolajit poistettiin jo vuosia sitten ja saatiin pysäytettyä pääomien maastapakoa ratkaisevasti. Verot pitää maksaa sitten, kun on tuloja – ei aikaisemmin.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018