DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Perussuomalaiset Naiset: Kuinka paljon olet valmis tinkimään kansallisesta turvallisuudesta?

Ritva ”Kike” Elomaa, Perussuomalaisten Naisten puheenjohtaja

Perussuomalaisten naisjärjestö vaati jo joulukuussa 2018 välittömiä toimia maahanmuuttajien tekemien törkeiden seksuaalirikosten kitkemiseksi. Järjestö ehdotti muun muassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden seurantaa esimerkiksi säilöönoton avulla, pakkokarkotuksia sekä lukuisia toimia Suomen maahanmuuttopolitiikan kiristämiseksi.

– Viime aikoina esille nousseet karmeat seksuaalirikokset ovat seurausta löysästä turvapaikkapolitiikasta. Mitään muuta johtopäätöstä ei voi tehdä. Suomella on yhä edelleen Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka ja hallitusta ei ole paljoa siihen liittyvät ongelmat kiinnostaneet ennen tätä vaalikevättä ja julkisen keskustelun luomaa painetta, Perussuomalaisten Naisten puheenjohtaja, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa lataa.

Perussuomalaiset Naiset korostavat, että on Suomessa tehty pitkäjänteistä työtä naisten oikeuksien eteen. Nyt olemme ottaneet takapakkia naisten fyysisen koskemattomuuden ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden osalta.

– Perussuomalaiset naiset korostavat, että miehet ja naiset taistelivat aikanaan rinta rinnan maamme itsenäisyyden puolesta ja nostivat sotien jälkeen Suomen raunioista pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Naisten ja miesten tasa-arvoasioissakin olemme tänä päivänä maailman kärkimaita.

Perussuomalaiset Naiset huomauttavat, että seksuaalirikokset ovat lisääntyneet maahanmuuton myötä.

– Poliisikin on todennut, että seksuaalinen ahdistelu on nykyään ”kasvava trendi” ja nyt ilmi tulleet hyväksikäyttötapaukset ovat järkyttäneet koko kansakuntaa. Ja vielä kun raiskaus tai muu ahdistelu kohdistuu lapseen niin sanat loppuvat kesken tekojen kauheuden suhteen.

Naiset toivovat, että Oulun ja Helsingin tapahtumat johtavat konkreettisiin toimiin seksuaalirikosten torjumiseksi.

– Toivottavasti jokainen päättäjä vihdoin alkaa ymmärtää maahanmuuttopolitiikan vaikutuksia kansalliseen turvallisuuteen. Seksuaalirikosten lisäksi muun muassa maahanmuuttajiin linkittyvän terrorismin ja väkivallan uhka on kasvanut. On tehtävä radikaaleja parannuksia myös uusien tulokkaiden perehdyttämisessä tämän maan tavoille.

– Tässä maassa on saatava kävellä rauhassa ilman pelkoa tulla raiskatuksi. Jos Suomen lakia ja tapoja ei noudateta niin silloin maasta pitää poistua, naiset toteavat tiukasti.

Perussuomalaiset ovat jo vuosia muistuttaneet muita puolueita maahanmuuttoon liittyvistä turvallisuusriskeistä. Eduskunnassa puolueen edustajat ovat tehneet pitkäjänteisesti töitä maahanmuuton ongelmien kitkemiseksi ja puolue on tuonut epäkohtia julkisuuteen.

– Perussuomalaiset edustajat ovat työskennelleet ahkerasti tämän teeman kanssa. Itsekin olen laatinut kirjallisen kysymyksen muun muassa alaikäisten kanssa työharjoittelua suorittavien turvapaikanhakijoiden taustojen selvittämisestä. Vanhojen puolueiden herääminen maahanmuuton ongelmiin nyt vaalikeväänä vaikuttaa teatterilta. Perussuomalaiset ovat ainoa puolue joka on yrittänyt tosissaan puuttua maahanmuuton ongelmiin. Nyt välittömästi konkreettisia tekoja turvallisuuden eteen, päättää puheenjohtaja Elomaa.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018