DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Keskustan Kurvinen: Kokoomuksen mainostoimistoviestintä ei muuta tosiasioita, sote kaatui valinnanvapauteen

Keskustan kauhavalainen kansanedustaja, perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsen Antti Kurvinen hämmästelee Kokoomuksen johtavien poliitikkojen lausuntoja sotemaakunta-uudistuksen kaatumisesta. Ministeri Antti Häkkänen ja kansanedustaja Ben Zyskowicz väittävät Ilta-Sanomissa, että sotemaakunta-hanke kaatui maakuntien perustamiseen.

– Niin sanotun MAKU2-lakipaketin maakuntien valvontaa koskevissa esityksissä oli hiukan korjattavaa, mutta syy miksei vaalikauden aikana kyetty hanketta viemään maaliin oli se, että koko uudistuspaketti törmäsi kolme kertaa kesällä 2017, keväällä 2018 ja helmikuussa 2019 laajan valinnanvapauden aiheuttamiin ongelmiin, sanoo uudistusta käsitelleiden valiokuntien jäsen Kurvinen.

– Perustuslakivaliokunta ja sen asiantuntijat ”kuittasivat” 18 maakuntaa, maakuntien monialaisuuden ja muut uudistuksen perusrakenteet jo kesän 2017 kierroksella. Jos olisi ensin perustettu maakunnat ja vasta sen jälkeen avattu markkinoita, uusi sote olisi jo käynnissä. Muun väittäminen on mainostoimistosta ostettua propagandaa, jolla yritetään spinnata piiloon Kokoomuksen vaatiman ylisuuren valinnanvapauden ongelmat, lataa Keskustan Kurvinen.

– Tosiasia on, että maakuntamalli vähentäisi hallintoa, kun sairaanhoitopiirien, pelastuslaitosten ja maakunnan liittojen muutamia mainitakseni päällekkäiset hallinnot yhdistettäisiin yhdeksi. Muusta puhuminen on harhauttamista.

Antti Kurvinen näkee, että suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömän uudistuksen tekemistä pitää jatkaa maakuntapohjalta, jossa julkinen sektori kantaa päävastuun ja yksityistä tuotantoa on mukana esimerkiksi palveluseteleillä.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018