DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Selvitys luotaa suomalaisen äänestäjän käyttäytymistä

Millainen on suomalainen äänestäjä? Miten äänestäminen on muuttunut? Tämä selviää tänään julkaistussa katsauksessa, jossa koostetaan äänestäjien käyttäytymistä eri vuosikymmeninä aina viime eduskuntavaaleihin saakka. Nyt julkaistu kooste antaa esimakua ensi vuonna julkaistavasta eduskuntavaalitutkimuksesta.

Julkaisussa tarkastellaan muun muassa vaalituloksen ja äänestysaktiivisuuden kehittymistä, suomalaisten kiinnostusta politiikkaan, luottamusta poliittisiin ja yhteiskunnallisiin instituutioihin sekä äänestäjien vaalikäyttäytymistä eri vuosikymmeninä.

Selvityksestä käy esimerkiksi ilmi, että nuoret, alle 35-vuotiaat äänestäjät ovat selvästi vanhempia ikäluokkia liikkuvampia äänestäjiä. Naiset taas ovat hieman miehiä aktiivisempiä äänestäjiä. Naiset ovat äänestäneet miehiä aktiivisemmin kaikissa eduskuntavaaleissa vuodesta 1987 lähtien. Kevään eduskuntavaaleissa kuitenkin sekä miesten että naisten äänestysaktiivisuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista.

Julkaisun tulokset pohjautuvat Suomen kansallisen vaalitutkimuskonsortion (FNES) Eduskuntavaalitutkimus-aineistoihin. Vuoden 2019 eduskuntavaalien pääraportti julkaistaan vuonna 2020.

Vuonna 2002 Tampereen ja Helsingin yliopistojen sekä Åbo Akademin valtiotieteilijöiden perustaman vaalitutkimuskonsortion eduskuntavaalitutkimuksia on toteutettu vuodesta 2003 lähtien. Tutkimuksissa on haastateltu reilua tuhatta suomalaista äänestäjää. Oikeusministeriö on rahoittanut tutkimuksia.

Tuloksia käsitellään myös tiistaina 16. heinäkuuta SuomiAreenalla Porissa pidettävässä keskustelutilaisuudessa, jossa mukana keskustelussa ovat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, sisäministeri Maria Ohisalo, kansanedustaja Matias Marttinen ja professori Kimmo Grönlund. Tilaisuuden juontaa professori Hanna Wass.

Suomalainen äänestäjä 2003–2019

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018