DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Uusi puoluesihteeri Kristiina Kokko: Kokoomus on muutakin kuin vastuullista talouspolitiikkaa

Kokoomuksen uusi puoluesihteeri Kristiina Kokko haluaa, että kokoomukseen liitetään nykyistä vahvemmin muutakin kuin vastuullinen talouspolitiikka.

”Koulutus, mahdollisimman tasa-arvoiset mahdollisuudet lapsille, nuorten syrjäytyminen ja ikäihmisten palvelut ovat teemoja, joita haluan olla nostamassa esiin kokoomuksen politiikassa. Nämä ihmisten arjen asiat ovat myös kokoomuksen politiikan ydintä”, Kokko sanoo.

Hänestä kokoomuksen pitää olla ihmisille luontevin kanava vaikuttaa niin kotiseudun, valtakunnan kuin Euroopan politiikkaan.

Kokoomuksen puoluevaltuusto valitsi Kokon, 41, puoluesihteeriksi lauantaina Helsingissä. Kokko aloittaa tehtävässä välittömästi.

Hänellä on hyvä tuntuma suomalaisesta yhteiskunnasta ja ihmisten tunnoista

”Kristiina on rautainen osaaja. Hän tuntee kokoomuksen erinomaisesti, mutta tuo samalla tarvittavan tuulahduksen uutta näkökulmaa puolueen toiminnan kehittämiseen. Kristiina on työskennellyt palkansaajien asialla ja pappina. Hänellä on hyvä tuntuma suomalaisesta yhteiskunnasta ja ihmisten tunnoista”, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo.

Helsinkiläinen Kokko on työskennellyt palkansaajakeskusjärjestö Akavan kehityspäällikkönä. Hän on koulutukseltaan teologian maisteri, ja toiminut seurakuntapastorina. Kokko työskentelee edelleen pappina vapaa-ajallaan.

Viime keväänä Kokko oli kokoomuksen ministeriryhmän erityisavustaja. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa opetus- ja kulttuuriministerin, ympäristöministerin, sisäministerin ja eduskunnan varapuhemiehen erityisavustajana, poliittisena suunnittelijana kokoomuksen puoluetoimistossa, Kansallisen sivistysliiton vt. pääsihteerinä, Tradenomiliiton pääsihteerinä ja kokoomusopiskelijoiden Tuhatkunnan puheenjohtajana.

Kuntapolitiikassa hän on ollut muun muassa Helsingin opetuslautakunnan ja kirjasto- ja kulttuurilautakunnan jäsenenä.

Vapaa-aikanaan Kristiina Kokko valmentaa ja tuomaroi kilpacheerleadingia. Kokon harrastuksiin kuuluvat myös ratsastaminen ja koirat. Hän on Uudenmaan lottaperinneyhdistyksen puheenjohtaja.

Kokko on kolmen kouluikäisen pojan äiti.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018