DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Niikko (ps.): Trumpin päätös antaa Isisille uuden mahdollisuuden

Valkoinen talo raportoi maanantaina, että Yhdysvaltain joukot vetäytyvät Pohjois-Syyriasta, ja että Turkki aikoo aloittaa sotilasoperaation Pohjois-Syyriassa kurdeja vastaan. Turkin tavoitteena on ajaa kurdijoukot pois rajaseudulta. Turkki pyrkii muodostamaan puskurivyöhykkeen, jolle se palauttaisi Turkkiin paenneita syyrialaispakolaisia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut, että Yhdysvallat ei aio puolustaa kurdijoukkoja. Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan Mika Niikon (ps.) mielestä päätös joukkojen vetämisestä on suuri uhka koko Euroopan turvallisuudelle ja antaa Isisille uuden mahdollisuuden voimistua alueella.

Kurdien johtamat Syyrian demokraattiset joukot eli SDF-joukot ovat johtaneet taistelua Isisiä vastaan Syyriassa neljä vuotta. Tähän asti Yhdysvallat on tukenut kurdijoukkoja. Vielä tammikuussa presidentti Trump uhkasi Turkkia taloudellisilla pakotteilla, jos Turkki hyökkää kurdijoukkoja vastaan Syyriassa.

– Kurdijoukot ovat olleet ratkaisevassa asemassa Isisin kukistamisessa. Päätös hylätä kurdit ja jättää heidät kuolemaan on kunniaton ja tuomittava teko, eikä ihme, että kurdit kokevatkin tulleensa nyt hylätyiksi, toteaa Niikko.

Niikon mukaan yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytyminen rajalta voi johtaa totaaliseen katastrofiin. Riskinä on, että joukkoja ei riitä vankiloiden tai al-Holin valvontaan, jos heidän on keskityttävä rajojen puolustamiseen.

Niikko epäilee, että Turkin siirto liittyy maan sisäiseen politiikkaan – Erdoğanin AK-puolue luulee vahvistavansa sotaoperaatiolla valtaansa Turkissa. Sotaoperaatio on myös uhka Euroopalle, jos Isisin toiminta laajenee uudestaan ja vankileirit päätyvät heidän hallintaansa.

Niikko toivoo, että Euroopan Unionissa tilanteeseen reagoitaisi viipymättä.

– YK:n turvallisuusneuvostossa tulisi saada päätös kansainvälisen puskurivyöhykkeen luomisesta Syyrian ja Turkin rajalle kurdien suojaksi. Kurdit ovat auttaneet kaikkia Euroopan maita taistellessaan Isisiä vastaan. Me emme voi hylätä heitä nyt. On moraalinen velvollisuutemme auttaa, toteaa Niikko.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018