DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho: Hävittäjähankkeen hallintokulut vievät rahat toimeentulotuen tasokorotuksesta

Budjettikeskustelu aloitettiin tiistaina 8.10. eduskunnassa, jossa täysistunto käsitteli hallituksen talousarviota vuodelle 2020. Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho löysi sekä kritiikin että kiitoksen aiheita talousarvioesityksestä.

-Työllisyyspoliittisessa keskustelussa vastakkain ovat olleet kaksi peruslinjaa: porkkana ja keppi. On hyvä, että hallitus esittää nyt yhden kepin eli työttömyysturvan aktiivimallin 4,65 prosentin leikkurin poistamista. Tätä on todella odotettu. Ikävä kyllä samalla esitetään leikkausta työttömyysturvan lisäpäiviin eli eläkeputkeen, toteaa Yrttiaho. Eläkeputkessa oli viime vuonna lähes 17 500 henkilöä. Se on tarjonnut monelle raskaassa työssä jo työkykynsä menettäneelle ikääntyneelle työntekijälle mahdollisuuden jäädä ansiosidonnaiselle päivärahalle odottamaan eläkkeelle pääsyä.

Aktiivimallin leikkuri poistuu, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt, että paljon kovemman leikkurin – työttömyysturvan karenssien – käyttö kasvaa hälyttävästi. Karenssi on korvaukseton aika, joka voidaan määrätä työttömälle jopa kolmeksi kuukaudeksi tai jopa toistaiseksi. Vuonna 2008 karensseja määrättiin reilu 33 000 kappaletta, vuonna 2018 yli 118 000. Tänä vuonna elokuun loppuun mennessä karensseja oli määrätty jo yli 85 000.

-Tämä on siis sitä keppiä, johon työministeri ja pääministerikin ovat eri yhteyksissä viitanneet — että keinovalikoimassa on ja pysyy. Se on 100 prosentin leikkuri eikä se häviä mihinkään, vaan karensseja määrätään nyt ennätystahtiin.

Kiitoksen kohteina Yrttiaho näkee palkkatuen lisäyksen sekä perusturvaan kohdistetun 40 miljoonan euron lisärahan. Perusturvan korotus ei kuitenkaan koske toimeentulotuen saajia. Toimeentulotukea myönnettiin vuonna 2018 noin 470 000 henkilölle.

– Kaikkein köyhimmät eivät saa mitään. Tämä on epäoikeudenmukaista. Tarvittaisiin korkeintaan parikymmentä miljoonaa euroa, jotta epäkohta voitaisiin korjata ja toimeentulotuen saajatkin voisivat perusturvan korotuksesta hyötyä, mutta tätä summaa ei nyt budjettiesityksessä ole.

Yrttiaho on huolissaan siitä, että varoja ei löydy sosiaaliturvan parantamiseen, mutta asevarusteluun sitä tuntuu löytyvän. Julkisen talouden suunnitelmassa puolustusmenot kasvavat ensi vuoden noin 3 miljardista eurosta 5 miljardiin euroon.

– Pelkkään vuoden 2021 hävittäjähankintapäätöksen valmisteluun on budjetoitu 20 miljoonaa euroa ensi vuodelle. Raha kuluu mm. konsulttitoimeksiantoihin. Samalla summalla olisi voitu rahoittaa toimeentulotuen perusosan korotus niin, että perusturvaan tehtävä 20  euron lisäys ei leikkautuisi toimeentulotuen saajilta pois.

Koko puhe luettavissa osoitteessa: https://yrttiaho.wordpress.com/2019/10/08/tyottomyysturvan-karenssit-toimeentultuki-ja-hx-hankkeen-hallintokulut-valtion-talousarvio-2020/

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018