DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Kaiken alasampuminen ei pitkälle kanna – vaikeistakin asioista pystyttävä keskustelemaan, Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen muistuttaa

Kaiken alasampuminen ei pitkälle kanna – vaikeistakin asioista pystyttävä keskustelemaan, Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen muistuttaa

Vesa Vihriälän professoriryhmän raportin kanssa näyttää käyvän samalla tavalla kuin monesti aiemmin. Osa keskustelijoista kiirehtii ampumaan yksittäisiä esityksiä alas kokonaisuuteen huolellisesti perehtymättä.

Tällainen on kieltämättä helppoa politiikantekoa. Se ei kuitenkaan tee oikeutta sille, kuinka vakava ja poikkeuksellinen Suomen tilanne on. Kriisi koettelee suomalaista yhteiskuntaa monin tavoin ja nyt jos koskaan tarvitaan laajaa ja perusteellista keskustelua Suomen tulevaisuudesta eri alojen parhaita asiantuntijoita kuunnellen.

Keskustassa käymme läpi professoriryhmän esitykset sillä vakavuudella ja ennakkoluulottomuudella, jota tästä kriisistä selviytyminen edellyttää. Osa esityksistä on sellaisia, joita myös meidän on vaikea hyväksyä. Niiden välitön tyrmääminen poliittisten irtopisteiden keräämiseksi ei kuitenkaan palvele Suomen etua.

Suomen nostaminen takaisin jaloilleen on mahdollisuus muuttaa myös politiikan toimintatapoja. Ja itse asiassa se on välttämätöntä. Lyhytsihtisellä julkisuuspolitiikalla ja erilaisten vastakkainasettelujen rakentelulla tämä maa ei nouse. Tarvitaan tietopohjaista päätöksentekoa, valmiutta laittaa asioita tärkeysjärjestykseen radikaalisti muuttuneissa oloissa sekä ennen muuta yhteistyötä.

On myös hyvä, että hallitus on asettanut ns. koronatyön tueksi tiedepaneelin. Sen tehtävä on katsoa myös sitä, miten korona on vaikuttanut meihin yksilöinä ja yhteisötasolla. Korona on koskettanut talouden lisäksi myös ihmisten mieliä ja yhteisöjen toimintaa. Keskusta odottaa avoimin mielin myös tiedepaneelin tulevia ehdotuksia.

Keskusta kutsuu kesällä koolle webinaarin, johon pyydetään eri alojen tutkijoita kommentoimaan, haastamaan ja tuomaan uusia tulokulmia tähän nyt esitettyyn näkökulmaan. Vaikeista asioista selvitään puhumalla ne läpi.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018