DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

:KATSO VIDEO: Työministeri Lindström haastaa yrittäjät: käyttäkää oppisopimuskoulutusta uuden työvoiman saamiseksi

b2c0ea35-734a-4d9a-97cc-1ba8512dcec2

Suomi kärsii parhaillaan työvoimapulasta. Monella kymmenellä alalla on puute osaavasta työvoimasta. Samaan aikaan Suomessa on yli 200 000 työtöntä, joiden on vaikea löytää työtä.

”Yrittäjät pähkäilevät, mistä löytää oikeanlaista työvoimaa. Moni työtön taas huomaa, että omalle koulutukselle ja osaamiselle ei ole kysyntää”, sanoo työministeri Jari Lindström (sin). ”Haastan yrittäjät harkitsemaan oppisopimuskoulutusta. Koulutukseen tulijoita olisi, jos vain olisi paikkoja tarjolla.”

Oppisopimuskoulutusta on uusittu tällä hallituskaudella. Se on entistä joustavampi. Esimerkiksi oppisopimuksen pituudella ei ole enää alarajaa. Lisäksi oppisopimuskoulutuksen rahoituksen taso on nostettu vastaamaan muun ammatillisen koulutuksen tasoa. Nyt on myös käytössä ns. kesäoppisopimus, jonka voi sopia vanhan, ilman alan koulutusta olevan työntekijän tai uuden, alalle haluavan työntekijän kanssa.

”Työvoimaa etsivän yrittäjän kannattaa olla yhteydessä oman alueensa ammattioppilaitokseen ja keskustella, miten päästä alkuun oppisopimuskoulutuksessa”, Lindström korostaa. ”Yrittäjiä huolettaa yleensä, kuka ehtii opastaa koulutettavaa. Siihen ei ole mitään poppaskonsteja. Mutta kehottaisin miettimään kokeneempien työntekijöiden hyödyntämistä ns. mestareina. Olisiko työpaikalla henkilö tai henkilöitä, joilla olisi kyky siirtää osaamisensa nuoremmalle sukupolvelle?”

sekä blogikirjoitus aiheesta 9.6.2018 http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256605-oppisopimus-tehokkaampaan-kayttoon

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRSIDENTINVAALIT 2018

PRSIDENTINVAALIT 2018