Kuvaaja: Lauri Heikkinen/valtioneuvoston kanslia

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ehdottaa selvitystä, voitaisiinko rokotekattavuus turvata esimerkiksi asettamalla lapsen rokottaminen ehdoksi lapsilisän maksamiselle tai muille perhe-etuuksille.

Grahn-Laasosen mukaan on välttämätöntä löytää keinoja turvata rokotekattavuus, jotta lapset ja koko väestö voisivat olla suojassa niiltä tartuntataudeilta, jotka olisivat turvallisesti estettävissä.

“Rokottamatta jättäminen ei ole yksityisasia. Jos vanhemmat eivät anna rokottaa lapsiaan, ei synny laumasuojaa, joka estää taudin leviämisen ja tarttumisen vaikkapa pieniin lapsiin, jotka eivät vielä ikänsä puolesta ole ehtineet saada rokotetta”, Grahn-Laasonen muistuttaa.

Vaikka valtaosa suomalaislapsista rokotetaan Kansallisen rokotusohjelman mukaisesti, rokotekattavuus on paikoin alentunut huolestuttavasti. Esimerkiksi tuhkarokolta, vihurirokolta ja sikotaudilta suojaavan MPR-rokotteen on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan saanut joillakin alueilla vain 75% lapsista. Riittävä kattavuus olisi 95 prosenttia. 

“Suomen kansallinen rokotusohjelma on kattava ja suojaa erityisesti lapsia vakavilta taudeilta. Siihen valitaan sellaiset rokotteet, joiden teho ja turvallisuus on selkeästi osoitettu. Rokotteet saa maksutta, ne kustannetaan valtion budjetista kuten sosiaaliturva sekä perhe-etuudet ja niistä on tarjolla runsaasti tietoa. Juuri kattavan rokotusohjelman ansiosta vaaralliset tartuntataudit ja niihin liittyvät vakavat jälkitaudit on saatu Suomesta häviämään lähes kokonaan. Jos kattavuus alenee, voivat taudit palata, kuten nyt Pohjanmaalla käynnistyneestä tuhkarokkoepidemiasta nähdään”, Grahn-Laasonen sanoo.

“On uskallettava keskustella keinoista, miten rokotekattavuuden heikkeneminen estetään. Pienet lapset eivät voi itse päättää omasta terveydestään ja sen suojaamisesta. Vanhemmat ovat siitä vastuussa. Pakot ja velvoitteet ovat viimesijaisia, mutta onko se raja jo ylitetty”, Grahn-Laasonen kysyy.