DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) kysyy hallitukselta ulkomaalaisten seksuaalirikoksista – “Kansan mitta on täynnä”

Kuva: Matti Matikainen

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt tänään eduskunnassa hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen ulkomaalaisten tekemiin seksuaalirikoksiin liittyen. Immonen kysyy, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset saadaan loppumaan.

Mediassa on uutisoitu viimeisen kuukauden aikana useista kantaväestöön kohdistuneita seksuaalirikoksia, joissa tuomittuina tai epäiltyinä on ollut ulkomaalaistaustaisia miehiä. Järkyttävin tapaus paljastui viimeksi Oulussa, jossa poliisi kiinniotti useita henkilöitä epäiltyinä pitkään jatkuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta. Uhri on vain noin kymmenvuotias tyttö. Samaan aikaan Oulussa tutkitaan seksuaalirikostapausta, jossa uhrina on ollut niin ikään kaksi alaikäistä tyttöä.

– Nämä tapaukset osoittavat yksiselitteisesti sen, miten turvattomaksi ympäristöksi Suomi muuttuu haittamaahanmuuton seurauksena, Immonen toteaa.

Yle käsitteli maanantai-illan A-studiossa maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia hyvin lyhyesti. Studiossa tilastoja ja Oulun seksuaalirikoksia kommentoimassa olivat sisäministeri Kai Mykkänen ja professori Johanna Niemi.

– Ohjelma todisti jälleen median ja poliitikkojen halun vaieta maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista. Tätä koko Suomea puhuttavaa aihetta käsiteltiin vain joitain minuutteja. Lisäksi ulkomaalaisten tekemien raiskausten suurta määrää puolusteltiin vanhalla argumentilla, jonka mukaan ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista ilmoitettaisiin herkemmin, Immonen sanoo.

Hallitukselle jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Immonen vaatii hallitusta vihdoin myöntämään kulttuurierot selittävinä syinä ulkomaalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa.

– Maahantulijoiden oma haluttomuus kotoutua johtaa välinpitämättömyyteen suomalaisia, suomalaista yhteiskuntaa, maan lakeja ja käytäntöjä kohtaan. Vastikään uutisoitiin tapauksesta, jossa turvapaikanhakija oli raiskannut useita naisia ja perustellut raiskauksia kulttuurieroilla. Tekijä ei omien sanojensa mukaan ollut vielä sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan.

– Eikö röyhkeydellä ole enää mitään rajaa! Hallituksen on ryhdyttävä välittömästi konkreettisiin toimiin haittamaahanmuuton lopettamiseksi ja suomalaisten suojelemiseksi. Kansan mitta on täynnä, Immonen sanoo.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018