DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

RKP-nuorten Ingo: Pakolaiskiintiö nostettava viiteentuhanteen

Yli 65 miljoonaa ihmistä maailmassa on joutunut pakolaisiksi sotien, köyhyyden ja ympäristökatastrofien takia. Samaan aikaan Suomessa on työvoimapula ja useilla alueilla vapaisiin työpaikkoihin ei riitä tekijöitä. RKP-nuorten puheenjohtaja Christoffer Ingo haluaa Suomen kantavan globaalin vastuunsa korottamalla pakolaiskiintiön nykyisestä 750:sta 5000:n henkeen.

– Korkeampi pakolaiskiintiö on Suomen kansallisen ja kansainvälisen edun mukaista. Suomi tarvitsee enemmän työikäisiä asukkaita, erityisesti alueille joissa työpaikkoja on enemmän kuin tekijöitä. Auttamalla muita autamme myös itseämme, sanoo Ingo.

Suomessa eläkkeelle jäävien määrä on vuositasolla korkeampi kuin syntyneiden määrä. Trendi on pitkällä aikavälillä kestämätön ja johtaa palveluiden heikentymiseen, jos työntekijöitä ei ole tarpeeksi. Esimerkit Ruotsista osoittavat että maahanmuutto tukee väestönrakenteen parantamista tehokkaasti.

– Ruotsissa syntyy enemmän lapsia kuin koskaan, etenkin maahanmuuton ansiosta. On Suomen edun mukaista että panostamme kotouttamiseen ja annamme yhä useammalle mahdollisuuden tulla Suomeen, sanoo Ingo. 

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018