DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Perussuomalaisten välikysymykselle ei tarvittavaa tukea – “oppositiossa ollaan tyytyväisiä maan turvallisuustilanteeseen”

Perussuomalaiset kutsuivat viime viikolla koko muun opposition mukaan välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta. Neuvottelujen piti olla tänään klo 13. SDP kieltäytyi Antti Lindtmanin suulla lähes välittömästi ja muilta kieltäytymisiä alkoi tulla pikkuhiljaa sen jälkeen, joten välikysymykseen tarvittavaa vähintään 20 kansanedustajaa ei saatu mukaan. Sama kaava toistui jo joulukuun alussa 2018, kun perussuomalaiset ensimmäisen kerran haastoivat muun opposition välikysymykseen samasta aiheesta.

– Perussuomalaisten mielestä hallitus on surkeasti epäonnistunut turvapaikkapolitiikassa, kotoutuksessa, kansalaisten suojelussa, yhteiskuntarauhan säilyttämisessä ja erityisesti lastemme suojelussa. Siksi halusimme esittää epäluottamusta. Tällä kaudella on esimerkiksi nähty ensimmäinen terrori-isku Suomessa ja seksuaalirikokset rehottavat, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri huomauttaa.

– Ilmeisesti oppositiossa ollaan tyytyväisiä hallituksen linjaan ja katsotaan, että turvallisuustilanne on hyvä ja tarvittavat toimenpiteet on tehty. Hämmästelen toki, jos joku on tätä mieltä, mutta heillä on siihen oikeus. Me tulemme silti jatkossakin tekemään työtä turvallisemman Suomen hyväksi.

Meri toteaa, että hallituksen ja opposition eduskuntaryhmien puheenjohtajien viime viikolla yhdessä sopimat lakimuutokset seksuaalirikosten torjumiseksi ovat tervetulleita mutta riittämättömiä

– Nämä lakiuudistukset olivat jo eduskunnassa valmistelussa, joten mitään uutta ei varsinaisesti tullut. Kokouksessa sovittiin, että mainitut lait viedään yhdessä maaliin. Tarvitaan muitakin toimenpiteitä kuten lisäresursseja poliisille, laittomasti maassa olevien säilöönotto sekä turvapaikanhakijoiden pikakäännytykset turvallisten maiden kautta tulleille, Meri luettelee.

– Jotta asiasta käytäisiin edes keskustelua kansalaisten kuullen, jätimme jälleen keskustelualoitteen sisäisestä turvallisuudesta. Keskustelualoite on tarkoitettu siihen, että eduskunnan täysistunto saa keskustella asiasta julkisesti ja kansalaiset voivat seurata tätä julkista keskustelua.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018