Sivistyksen taso mitataan sillä, miten hyvin huolehdimme heikoimmistamme

Keskustelu ei tietenkään jää tähän, vaan jatkuu vielä pitkään. Vanhusten hyvä hoito on erittäin tärkeää. Voi sanoa jopa niin, että yhteiskunnan sivistyksen taso mitataan sillä, miten hyvin se hoitaa heikoimpiaan. Me tarvitsemme enemmän hoitajia sekä hoivakoteihin että vanhusten kotihoitoon. Ja ei pelkästään hoitajia, vaan myös avustavaa henkilökuntaa, jotta hoitajat voivat keskittyä siihen, mihin tarvitaan heidän ammattitaitoaan.

Aina välillä tuntuu unohtuvan, että vanhuus ei ole sairaus. Ihminen on loppuun saakka se mikä hän on, oma persoonallisuutensa. Tästä voisin mainita esimerkkinä vaikka oman isäni, joka teki ennen menehtymistään vuonna 2015 vuosikymmenten työuran rakennusarkkitehtina. Vielä kaksi päivää ennen menehtymistään Jorvin sairaalassa hän arvioi omalla, kuivan sarkastisella tyylillään sairaalarakennuksen kuntoa ja viereen rakennettavan uuden sairaalan valmistumisaikataulua. Hän, kuten muutkin, halusi tulla kohdatuksi omana itsenään aivan loppuun saakka, eikä pelkästään sairaana ihmisenä. Joku muu, jollain toisella alalla ollut, olisi ehkä puhunut jostain muista asioista.

Hyvä vanhuus pitää sisällään muutakin kuin hoitoa

Ikäihmisten määrä kasvaa koko ajan, ja hoivakoteihin mennään yhä myöhemmin. Osa ei halua mennä aiemmin. Osa menisi, jos olisi paikka. Tästä syystä meillä on jo nyt hyvin huonokuntoisia vanhuksia kotihoidossa. Sellaisia, joiden elämä rajoittuu vain sängyssä makaamiseen.

Kyse ei ole vain rahasta, vaan myös siitä, millaisen vanhuuden haluamme ihmisille antaa. Hoito ja hoiva ovat perusedellytyksiä, mutta hyvään elämään kuuluu myös ihmissuhteita. Toivottavasti myös liikuntaa, musiikkia ja taidetta sekä meille jokaiselle tärkeiksi muodostuneita ”pieniä suuria asioita”, jotka tekevät elämän elämisen arvoiseksi.

Tässä vielä linkki aiheesta kirjoittamaani blogiin 

http://pialk.puheenvuoro.uusisuomi.fi/268901-myos-ikaihmisen-on-voitava-aanestaa-jaloillaan