Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski pitää THL:n tänään julkaisemaa raporttia perusturvan riittävyydestä huolestuttavana. THL:n mukaan erityisesti työttömien perusturvan taso on heikentynyt indeksileikkausten ja aktiivimallista johtuvien etuuksien alentamisen seurauksena.

– Samalla kun hyvätuloisten veronalennuksiin on riittänyt rahaa, kaikkein köyhimmiltä on leikattu. Yhä useampi kansalainen joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, jota harkinnanvaraisuuden vuoksi ei kuitenkaan kaikille myönnetä, Myllykoski kritisoi.

Myllykoski muistuttaa toimeentulotuen tarpeen kasvun johtavan myös työnteon kannusteiden heikkenemiseen. 

– Perusturvan rapauttaminen on kylmä arvovalinta, mutta se on myös huonoa työllisyyspolitiikkaa. Kun sosiaaliturvaa lähdetään uudistamaan niin pitkäaikaisesta toimeentulotuen tarpeesta pitäisi nimenomaan päästä eroon, Myllykoski sanoo.