DEBAATTIMEDIA

Victoria Median Politiikkasivut

Perussuomalaisten Sanna Antikainen: Varo federalistien vaalivaikuttamiskampanjaa!

Perussuomalaisten Antikaisen mukaan on selvää, että federalistit yrittävät itse samaa, mistä syyttävät Venäjää.

Eduskuntavaalien tuloksen jälkeen muilla puolueilla on kova hätä, ja se näkyy nyt käytännössä. Kun perussuomalaisten haukkuminen ja leimaaminen rasisteiksi ja tyhmiksi ei auttanut, keksittiin uutena strategiana hatarat syytökset Venäjä-mielisyydestä. Peliin kuuluu kaksilla rattailla ajaminen: puolueiden ykköskaarti vakuuttaa vaalitenteissä, etteivät syytä perussuomalaisia Venäjä-mielisyydestä, mutta samaan aikaan kakkoskaarti levittää somessa perusteettomia syytöksiä.

Perussuomalaisten Venäjä-kanta on varsin selvä ja pysynyt samana jo vuosia, kun muut puolueet heräsivät ja käänsivät kelkkansa vasta Krimin valtauksen jälkeen. Tästä huolimatta niin SDP:n, kokoomuksen, keskustan kuin vihreidenkin entisillä ykkösnimillä on merkittäviä taloudellisia ja muita kytköksiä Venäjän hallintoon. Näistä media kuitenkin vaikenee täysin, ja keskittyy leimaamaan ainoastaan perussuomalaisia.

Merkittävimmät Venäjä-kytkökset ovat demareilla ja keskustalla. Entinen SDP:n puheenjohtaja, pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen on ollut jo vuosia näkyvässä roolissa Putinin hallinnon tukijana: hän on tehnyt merkittävän tilin Nord Stream -kaasuputken takuumiehenä Suomessa ja viimeksi kaksi kuukautta sitten hän julisti YLE:lle, että Suomessa esiintyy liikaa asenteellista Venäjä-vastaisuutta. SDP:n nykyinen puoluesihteeri ja eurovaaliehdokas Antton Rönnholm on myös hyötynyt henkilökohtaisesti satojatuhansia euroja kaasuputkihankkeen konsultoinnista.

Keskustan entinen puheenjohtaja ja pääministeri Esko Aho on Lipposen ohella toinen Venäjän hallintoon läheisesti kytköksissä oleva entinen huippupoliitikko. Pääministeri Juha Sipilä kertoi Suomenmaa-lehden haastattelussa, ettei nähnyt ongelmaa, että hänen puoluetoverinsa toimii EU:n ja USA:n pakotelistalla olevan Sberbankin hallituksessa. Onkin siis perusteltua katsoa, että Venäjä-mielisyydellä on kepun nykyjohdon siunaus.

Kokoomuksen Alexander Stubb on yksi innokkaimmista liittovaltiohankkeen ajajista Suomessa ja ennen Krimin valtausta hän oli myös innokas Venäjän viisumivapauden kannattaja: vielä 2010 hän lausui mediassa, ettei Venäjän viisumivapautta pidä jarruttaa ja uskoo sen toteutuvan jo muutaman vuoden sisällä. Viime joulukuussa hän julkaisi Twitterissä selfien, jossa poseerasi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa ja kehui tämän kyvykkyyttä. Tämä on ilmeisesti sitä parempaa Venäjä-mielisyyttä, koska kokoomuksen nykyinen puheenjohtaja Petteri Orpo ei pidä edeltäjänsä tekosia ongelmana.

Vihreiden Heidi Hautala on tapaus itsessään. Hän syytti Twitterissä perussuomalaisia ”Venäjä-kytkennöistä” uuden eurooppalaisen poliittisen ryhmittymän kautta. Omista Venäjä-kytköksistään hän on kuitenkin hiirenhiljaa, vaikka vain muutama viikko sitten The Daily Beast -uutissivusto uutisoi hänen yrityksistään estää päätöslauselma Putinin hallinnon vastaisista sanktioista Euroopan parlamentissa.

Yksipuolinen epäilysten heittäminen ilmoille yhden puolueen suuntaan ei ole objektiivista uutisointia, kun samaan aikaan vaietaan täydellisesti siitä, millaiset Venäjä-kytkökset muiden puolueiden keskeisillä taustavaikuttajilla on, etenkin, kun nämä eivät jää vain perusteettomien epäilysten asteelle.

YHTEYDENOTOT

Victoria Media/ Kerttu Vali
Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka
Puh/SMS: 040-5563129
email: debaattilehti(@)victoriamedia.fi
Gmail: debaattimedia(@)gmail.com
Yahoo: debaattimedia(@)yahoo.com

Debaattimedia Somessa

Eurovaalit 2019 sivut

Eurovaalit 2019 sivut

Debaattimedian Eurovaaleihin keskittyvät uutiset. Debaattimedia kuuluu Victoria Media nimiseen hankkeeseen.

Eduskuntavaalit 2019

Eduskuntavaalit 2019

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

KUNTAVAALIT2017 SIVUT

Debaattimedian Kuntavaalit 2017 erikoissivut. Kilkkaa kuvasta sivuille.

PRESIDENTINVAALIT 2018

PRESIDENTINVAALIT 2018