Posti on lähiaikoina saanut kyseenalaista julkisuutta aikeistaan vaihtaa paketinlajittelun työntekijöiden työehtosopimusta marraskuun alusta lähtien. Uusi sopimus leikkaa palkkoja 30 prosenttia nykytasosta ja sen piiriin kuuluu noin 700 työntekijää. Helsingin Sanomien mukaan Postin työntekijöiden keskipalkka on tällä hetkellä noin 2200 euroa. Samaan aikaan Postin johtoryhmän palkat ja palkkiot ovat nousseet 52 prosenttia vuodesta 2016 vuoteen 2018. Toimitusjohtaja Heikki Malinen tienasi vuonna 2018 yhteensä 987 764 euroa. Vastalauseena palkkojen alentamiseen Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on käynnistänyt kolmen päivän lakon sunnuntai-illasta alkaen.

”Postin toimitusjohtaja tienaa 82 100 euroa kuukaudessa samalla kun paketinlajittelun työntekijöiden palkkoja aiotaan leikata 30 prosenttia siirtämällä työntekijät halvemman työehtosopimuksen piiriin. Posti perustelee työehtosopimuksen muutosta säästösyillä ja joustavuudella. Olisi aiheellisempaa tarkastella johtoryhmän korvauksia sen sijaan, että poljettaisiin työntekijöiden jo ennestään matalia palkkoja. Postin johto tuskin suostuu itse säästösyistä alentamaan palkkojaan, vaan asiaan tulisi puuttua ylemmältä taholta”, perussuomalaisten Sanna Antikainen vaatii.

Valtionyhtiönä Postin omistajaohjauksesta vastaa Valtioneuvoston kanslia. Valtio omistaa Postista suoraan 50,1 prosenttia ja Valtion kehitysyhtiö Vaken kautta 49,9 prosenttia. Kauppalehden mukaan Posti on viimeisen viiden vuoden aikana maksanut osinkoja 146,4 miljoonaa euroa ja likvidejä varoja löytyi kesäkuun lopussa 160 miljoonaa euroa. Kaikkien valtionyhtiöiden tapaan yhtiön hallitus ja varsinainen yhtiökokous päättävät johtoryhmän palkoista.

”Valtio on saanut Postilta miljoonaosingot, mutta silti työntekijöiden palkkoja aiotaan leikata säästösyistä. Voisi kysyä, onko omistajaohjaus onnistunutta. Valtionyhtiönä Postilta pitää edellyttää yhteiskuntavastuuta. Työntekijöiden palkkojen leikkaaminen työehtosopimuskikkailulla samalla, kun ylintä johtoa palkitaan avokätisillä bonuksilla, on törkeää toimintaa. Miten hallitus aikoo puuttua asiaan? Näin raju palkkojen leikkaus tuskin motivoi työntekijöitä pysymään yhtiön palveluksessa kovinkaan pitkään”, Antikainen moittii.