Keskustan kansanedustaja lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä toteaa, että keskustan puoluekokouksessa on kyse puolueen elämästä ja kuolemasta.

– Uuden Kouvolassa valittavan puheenjohtajan tehtävänä on kääntää puolueen suunta ja estää naapurimaissamme tapahtunut kehitys, joissa kaikissa keskusta on taantunut pieneksi liberaalipuolueeksi. Suomessa tämä kehitys on estettävä, sillä maa tarvitsee keskustaa nyt enemmän kuin koskaan. Erityisen tärkeää on, että emme luo puolueen sisälle erillisiä konservatiivi-liberaalisiipiä, vaan olemme kaikki keskustalaisia. On kuitenkin selvää, ettei kannatus lähde kasvuun, ellei “jokin” selkeästi muutu. Odotan saavani Kouvolan puoluekokouksessa molemmilta ehdokkailta vastauksen, mikä tämä “jokin” on. Tämä on jäänyt toistaiseksi valitettavan epäselväksi.

Kärnä ilmoittaa, ettei ole julkisesti tukemassa kumpaakaan ehdokasta.

– Olen keskustan eduskuntaryhmän piiskuri ja ilmoittanut olevani ehdolla keskustan varapuheenjohtajaksi kun se on seuraavan kerran mahdollista. En voi asettua julkisesti kummankaan taakse, mutta sen voin sanoa, että molemmissa ehdokkaissa on valtavan paljon hyvää ja kumpi tahansa valitaankin, tuen täysillä tämän henkilön työtä. Tämän viikon julkiset tuenilmaukset molemmille ehdokkaille ovat myös lopultakin sähköistäneet puheenjohtajakisan tunnelmaa, mutta samalla ne ovat aiheuttaneet hyvin negatiivisiakin reaktioita ja loanheittoa. Kaikkien on syytä muistaa, että elämää on myös puheenjohtajakisan jälkeen ja keskustan on lähdettävä Kouvolasta yhtenäisenä joukkona rakentamaan uutta nousua. Se ei ole pelkästään uuden puheenjohtajan ja puoluejohdon tehtävä, vaan se on kaikkien keskustalaisten tehtävä.