Meidän on fokusoitava niihin kysymyksiin, jotka Suomelle ja suomalaisille ovat oikeasti tärkeitä, sanoo ruotsalaisen eduslkuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz.

– Syksyn aikana politiikka ja julkinen keskustelu on pyörinyt henkilökohtaisten virheiden ja virheaskelien ympärillä. Tällä hetkellä tehdään politiikkaa, asialla joka ensisijaisesti pitäisi olla moraalinen ja juridinen kysymys – haluammeko me, jotka asumme maailman turvallisimmassa maassa, jossa luottamus kanssaihmisiin ja viranomaisiin on suuri, auttaa 30 suomalaista lasta, jotka ovat suuressa hädässä ja miten hoidamme asiaa käytännön tasolla.

– Samalla tällä viikolla on tehty suuria päätöksiä eurooppalaisella tasolla, meillä on budjetti josta pitää keskustella, työllisyystavoitteita joita pitää työstää ja EU:n puheenjohtajuus jota pitää hoitaa. Nämä kysymykset jäävät täysin varjoon.

– Meidän poliittisen systeemin vahvuus on aina ollut, että voimme tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen. Suomella on ollut kyky muodostaa hallituksia yli keskiviivan – vasemmisto, keskiryhmät ja oikeisto ovat pystyneet yhteistyöhön. Poliittisen keskustelun vahva polarisaatio varantaa tätä meidän suurta vahvuutta kansakuntana.

Eduskunta hyväksyy ensi viikolla ensi vuoden talousarvion. Tiistaina keskustellaan opposition välikysymyksestä.

– Toivon uutta alkua. Hallitukselle on annettava työrauha. Politiikan on pystyttävä parempaan, Adlercreutz sanoo.