Vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry tiedotti maanantaina, että joidenkin kehitysvammaisten asumisyksiköiden osalta olisi tehty ennakoivasti päätöksiä siitä, ettei asukkaita otettaisi tehohoitoon mahdollisissa koronavirustapauksissa, vaan vammaiset henkilöt jäisivät tällaisissa tapauksissa asumisyksikön hoidettaviksi ilman pääsyä tarvittavaan tehohoitoon.
”Toivottavasti tässä on väärinkäsitys, sillä näin ei voi olla. Tällainen toiminta on epäeettistä ja vastoin ihmisoikeuksia” sanoo kansanedustaja ja eduskunnan Vammaisasiain yhteistyöryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd). ”Tämä on ihmisoikeuskysymys ja tällainen toiminta ei voi missään olosuhteissa olla sallittua”.
Olemme keskustelleet viime aikoina paljon YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen toteutumisesta Suomessa ja tällainen asenne jos mikä osoittaa, että asennevamma on pahin vamma, eikä meillä edelleenkään ole ymmärretty sitä, että jokainen ihminen on yhtä arvokas. Ketään ei voi vammaisuuden perusteella asettaa eriarvoiseen asemaan muiden kanssa.
Jokaisen ihmisen elämäntilanne on myös aina yksilöllinen, eikä voida määritellä kollektiivisesti, että jonkun ihmisryhmän jäsenille ei hoitoa anneta. ”Vammaisille henkilöille tulee taata yhtäläiset hoitomahdollisuudet ja hoitoon pääsy myös koronaepidemian aikana” Mäkisalo-Ropponen sanoo. ”Tämän kaltaiset rajoitukset loukkaavat törkeästi vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksia eikä niitä voi hyväksyä.” Mäkisalo-Ropponen päättää.