Vietin äitienpäivää lueskelemalla Vesa Vihriälän johdolla työskennelleen työryhmän raporttia. Se herättää vakavia kysymyksiä vastuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.

Kysymys vastuullisuudesta liittyy siihen, kuinka paljon Suomen valtiolla on varaa velkaantua ja mitä riskejä siinä suhteessa otetaan.

Suomi oli jo korona-laman alkaessa raskaasti velkaantunut.

”Vahvan markan” politiikan synnyttämä 1990-luvun alun lama lisäsi Suomen valtion velkaa muutamassa vuodessa noin 10 miljardista noin 60 miljardiin euroon.

Vuoden 2008 finanssikriisin yhteydessä alkanut euro-Suomen ”menetetty vuosikymmen” kasvatti velkataakkaa saman verran. Korona-laman alkaessa velkaa oli noin 110 miljardia ja julkisen velan suhdeluku noin 60 prosenttia. 

Euroalueen ulkopuolella pysyttäytyneiden ja talouspoliittisen itsenäisyytensä säilyttäneiden Tanskan ja Ruotsin velkasuhteet ovat noin 35 ja noin 40 prosenttia.

Uusimmissa ennusteissa Suomen velkasuhteen on ennustettu nousevan jopa 100 prosenttiin, eteläisen Euroopan kriisimaiden tasolle.

                                                                 x  x  x

Vihriälän raportissa nojaudutaan Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön ennusteisiin. Työryhmä sijoittaa oman skenaarionsa niissä esitettyjen ennusteiden välimaastoon.

Kummassakaan ennusteessa ei ole otettu huomioon sitä mahdollisuutta, että syntyy maailmanlaajuinen finanssikriisi ja syvä lama, joka koettelee erityisesti euroaluetta. Jos tämä varsin todennäköinen tulevaisuudenkuva toteutuu, sekä Suomen Pankin että valtiovarainministeriön pessimistisetkin ennusteet saattavat olla liian toiveikkaita.

Näissä epävarmoissa oloissa talouspolitiikassa tulisi harjoittaa suurta varovaisuutta. Kun valtion velka joka tapauksessa vaarallisella tavalla kasvaa, varainkäytössä tulisi noudattaa tiukkaa säästäväisyyttä. Tämän näyttävät sekä hallitus, oppositio että Vihriälän työryhmä unohtavan.  

Korona-virusta on tietysti tehokkaasti taltutettava. Lisäksi on huolehdittava erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnista. 

On oikein ja tärkeää, että yrityksiä on autettu sopeutumaan laman oloihin helpottamalla työntekijöiden lomauttamista ja keventämällä tilapäisesti niihin kohdistuvaa maksurasitusta. On ollut tärkeää myös turvata yritysten lainansaanti. 

                                                                 x  x  x

Yritysten laajamittainen suora tukeminen laman alkuvaiheessa ei sen sijaan ole ollut eikä ole perusteltua.

Kun keinoista korona-viruksen taltuttamiseksi keskusteltiin, esitin, että ravintoloita ei kokonaan suljettaisi. Ehdotin tiukkoja rajoituksia asiakasmääriin ja samankaltaisia muita keinoja, joita Ruotsissa oli toteutettu. Siellähän mm. on edellytetty, että ravintoloissa on pöytiintarjoilu.

Perustelin ehdotustani sillä, että valtio saattaisi joutua korvausvastuuseen tappioista, joita ravintoloiden lakisääteinen sulkeminen aiheuttaa. Vahinko ravintoloille olisi tietysti ollut paljon pienempi, eikä olisi jouduttu niiden uudelleen käynnistämisen aiheuttamiin ongelmiin.

Nyt eduskunta joutuu käsittelemään hankalaa tukipakettia. Huutokauppaa aletaan käydä siitä, kuinka paljon hallituksen ehdottamaa tukea pitäisi korottaa.

Valmisteilla on myös yleistuki, jonka kautta yrityksiä aiotaan tukea vielä useilla sadoilla miljoonilla.

Huomattava osa yritystuista menee suurituloisille ja varakkaille. Elinkelpoiset yritykset selviytyisivät ilman sitä. Osa heikommista menee tuesta huolimatta vararikkoon.

Poliittista hyötyä tästä ei ole. Tukea saavat alat ja yritykset ovat tyytymättömiä sen määrään. Muut pitävät tukea epäoikeudenmukaisena ja kilpailua vääristävänä.

                                                                 x  x  x

Rahaa olisi ollut ja olisi viisasta säästää vaiheeseen, jossa laman pohja on saavutettu. Vasta silloin on lujaa perustaa kehittämishankkeiden toteuttamiselle. Silloin tulee varautua myös tukemaan kansallisesti tärkeitä yrityksiä siten, että valtio menee tarvittaessa niiden osakkaaksi, kuten Vihriälän työryhmä ehdottaa.

Vihriälän työryhmä esittää, että yrityssektorin tukemisvaiheen jälkeen tarvitaan tuntuva elvytyspanos kasvun käynnistämiseen. Mitähän tällä tarkoitetaan?

Valtiontalouden alijäämä kasvaa rajusti joka tapauksessa. Tänä vuonna finanssipolitiikka on ennätysmäisen elvyttävää. Sama koskee ensi vuoden budjettia.

Sen sijaan että menoja tämän lisäksi elvytyksen nimissä lisättäisiin, tulisi niitä karsia ja suunnata uudelleen siten, että ne tukevat kasvua ja työllisyyttä. Esimerkiksi ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan liittyvien investointien tulee olla taloudellisesti järkeviä.

Vihriälän työryhmä ehdottaa, että valtiontalouden sopeuttamisen aika olisi vasta elvytysvaiheen jälkeen. Mitä enemmän rahaa käytetään yritysten tukemiseen ja finanssipoliittiseen elvyttämiseen, sitä kovempia ovat tietysti sopeutustoimet. Työryhmä puhuukin ”kipupaketista”.

Velkaantuminen on pysäytettävä mahdollisimman nopeasti. Tähän on ryhdyttävä jo tänä ja ensi vuonna. Myös välttämättömät rakenneuudistukset on käynnistettävä välittömästi. 

                                                                 x  x  x

Nyt tietysti sanotaan, että valtiontaloutta tulee tasapainottaa oikeudenmukaisesti. Niin pitää, mutta viime kädessä lasku pakostakin lankeaa pääosin pieni- ja keskituloisten maksettavaksi.

Valtion menoilla rahoitetaan sosiaaliturvaa ja julkisia palveluja, jotka ovat tärkeitä pienituloisille ihmisille. Verotusta ei voida ainakaan kovin paljon kiristää. Suurituloisilta ja varakkailta ei kovin suuria summia kerry. Painopistettä siirretään välillisiin veroihin, jotka rasittavat myös ja erityisesti pienituloisia.   

On syytä pelätä, että Vihriälän työryhmän ehdotukset toteutetaan. Ne ovat miellyttäviä sekä hallitukselle että oppositiolle. Ensin tuetaan yrityksiä, sitten jaetaan elvytyksen nimissä varoja moniin hyvin tarkoituksiin ja kipupakettiin palataan vasta vaalikauden lopulla tai seuraavalla.   

On kysyttävä, onko meillä nyt oikeutta ja onko meillä enää edes mahdollisuutta elää velaksi?  

Nyt valtion velka uhkaa joka tapauksessa kasvaa useilla kymmenillä miljardeilla euroilla. Tieten tahtoen sitä ei voida enää lisätä.

Olisihan se omituista, jos ”laman lasten” sukupolvi kasvattamalla kasvattaisi valtion velkataakkaa ja sysäisi taloudellisia vaikeuksia itsensä ja lastensa kannettaviksi.

On rohkeiden ikävien päätösten aika.