– Hallitusyhteistyön perusongelma on Keskustan liian vahva asema, joka nojaa eduskunnan oikeistoenemmistöön. Se on estänyt suurten tulojen ja pääomien verotuksen kiristämisen, julkisen talouden vahvistamisen, Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho kritisoi puhuessaan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Savonlinnassa.

– Julkisen talouden tasapainoa on ajauduttu hakemaan ns. työllisyysasteen nostamisella – lähes täysin ilman työn kysynnän kasvattamiseen käytettävissä olevia varoja tai keinoja.

– Koronakeväänä yrityksille ja omistajille on syydetty ennen näkemättömän suuret, käytännössä vastikkeettomat tuet. Myös EU-tukiin ja hävittäjiin näyttää riittävän miljardeja. Talouspoliittisesti näissä toimissa ei ole mitään logiikkaa.

VM:n uusi työllisyysraportti tähtää – täsmälleen EK:n linjan mukaisesti – vain työvoiman tarjonnan lisäämiseen työuran alussa, keskellä ja etenkin lopussa mm. leikkaamalla opintotukea, työttömyysturvaa ja eläkkeitä.

– Vasemmiston tulee yksiselitteisesti torjua kaikki heikennykset. Asiasta on tehtävä hallituskysymys, Yrttiaho vaatii.

– Esimerkiksi eläkeputken aiemmat leikkaukset ovat todistettavasti lisänneet nuorten ikäluokkien työttömyyttä ja toisaalta ajaneet ikääntyneitä työttömiä perusturvan varaan. Näitä vaikutuksia eivät VM:n linjauksia tukemaan tehdyt selvitykset kuitenkaan noteera, Yrttiaho huomauttaa.

EU:n ns. elvytysrahaston perustamisen myötä Suomen vastuut EU:lle kasvavat 13 miljardia euroa. Suoraa tukea tästä on noin 6,6 miljardia. Takaisin voidaan saada reilu kolme miljardia euroa.

– Rahasto ei ole väliaikainen, vaan 40 vuotta voimassaoleva rakenne, jonka voimassaoloa on helppo jatkaa ja kokoa kasvattaa. Elvytysrahaston perustaminen johtaa EU:n yhteiseen velkaan ja veroihin, liittovaltiokehityksen voimistumiseen ja jäsenvaltioiden budjettivallan heikkenemiseen, Yrttiaho muistuttaa.

– Saksan ja Ranskan kannattaa tottakai maksattaa muulla EU:lla oman teollisuutensa elpyminen ja kasvu, samalla ne yrittävät pelastaa pankkiensa saatavat kriisimaista. Näyttääkin siltä, että vihreän kasvun lupausten takana on käytännössä eurooppalainen pankkituki, Yrttiaho sanoo.

– Kun Suomi sitoutuu maksamaan EU:lle miljardeja euroja ja uskottelee kansalaisille, että maan vientiteollisuus siitä hyötyy, on syytä muistaa, että Suomen vienti sen suurimpaan naapuriin Venäjälle on pudonnut kymmenessä vuodessa kahdeksasta miljardista 3,6 miljardiin, Yrttiaho sanoo.

– Pakotteista huolimatta potentiaalia olisi, ja nimenomaan ympäristöteknologiassa, vihreässä kasvussa.

Julkisen talouden, palveluiden ja sosiaaliturvan rahoituksen, kriisi käytännössä varmistetaan sillä, että budjetissa osoitetaan uusien monitoimihävittäjien hankintaan 1,5 miljardia euroa. Puolustusbudjetti nousee peräti 54 prosenttia.

– On selvää, että tässä taloustilanteessa hävittäjähankinta tulisi keskeyttää. Hornetien käyttöikää voidaan hyvin jatkaa.

– HX-hankkeen keskeyttäminen parantaisi julkisen talouden tilaa, vähentäisi painetta leikkauksiin ja loisi myös epävakaiden eurooppalaisten turvallisuusnäkymien oloissa tarvittavaa rauhantahtoisempaa ilmapiiriä – tällaiset teot hälventäisivät pilviä paitsi talouden, myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan taivaalla, Yrttiaho sanoi.

Koko puhe: 

https://yrttiaho.wordpress.com/2020/08/20/tyottomyysturvaa-leikataan-havittajiin-eu-tukiin-ja-tyonantjille-nayttaa-riittavan-miljardeja/