Muutama viikko sitten sain vastaanottaa kaksi viestiä, jotka aiheuttivat aikamoista päänvaivaa. Ne kietoutuivat toisiinsa ja mullistivat lopulta tulevaisuuden suunnitelmani.

Ensimmäinen viesteistä liittyi kuntavaaleihin. Keskustan Kemin kunnallisjärjestö lähetti kirjeen, jossa pyydettiin, että ryhtyisin sen ehdokkaaksi. Kiitin kohteliaasti, mutta torjuin pyynnön suoralta kädeltä.

Keskustan tulevaisuutta ajatellen kesän kuntavaalit ovat kohtalokkaan tärkeät. Tämän valossa puolueen valmistautuminen niihin on ollut suorastaan käsittämätöntä.

Tarjouduin olemaan Keskustan pormestariehdokkaana Helsingin kuntavaaleissa. Tämä oli luonnollista, kun olen nykyisen valtuuston jäsen. Kokemusta Helsingin kuntapolitiikasta minulla on jo 1980-luvun lopulta. Vuodesta 1966 lähtien olen asunut enimmäkseen Helsingissä ja kaikki lapsemme ovat käyneet koulunsa kaupungin opinahjoissa.

Ajattelin, että ehdokkuudellani voisin auttaa Keskustaa saamaan muutamia valtuustopaikkoja lisää. Tähän arvioon perusteita antoivat vuoden 2018 presidentinvaalien tulokset.

Arvelin, että ehdokkuuteni Helsingin pormestarin vaalissa olisi rohkaissut kanssani samanmielisiä asettumaan ehdolle Keskustan listalla myös monissa muissa kunnissa kautta maan. Jotkut puolueettomat tarkkailijat ovat arvioineet, että ehdokkuuteni olisi saattanut nostaa Keskustan valtakunnallista kannatusta jopa parilla prosenttiyksiköllä.

Puolueen nykyjohto kuitenkin torppasi ehdokkuuteni.

Helsingin piirin puheenjohtajana vielä viime vuonna toiminut ministeri Mika Lintilän erityisavustaja järjesti juuri joulun alla ylimääräisen piirikokouksen, jossa pormestariehdokkaaksi valittiin ministeri Annika Saarikon erityisavustaja. Varmuuden vuoksi minun pormestariehdokkuuteni estettiin sillä, että piirihallitus ei hyväksynyt minua edes kuntavaaliehdokkaaksi.

Kaiken kukkuraksi Keskustan nykyjohdon piiristä otettiin yhteyttä ja pyydettiin, että asettuisin ehdolle Vaasassa. Minun olisi siis pitänyt muuttaa Vaasaan, jotta olisin voinut olla siellä puolueen ehdokkaana!

x  x  x

Toinen viesti tuli Lapinlahdella toimivan Portaanpään kansanopiston rehtorilta Petri Järveläiseltä. Sen välitti Ossi Martikainen, joka toimii hallituksen jäsenenä sekä Portaanpään opiston että Pohjantähti-opiston kannatusyhdistyksessä.

Petri Järveläinen viestitti, että hänen isoisänsä Onni Ermalan suunnittelema Kemin entinen työväentalo on ollut myytävänä huutokaupassa 90 000 euron pohjahintaan. Hän toivoi, että minä voisin löytää talolle käyttöä.

Järveläinen on ollut perillä kiinnostuksestani Onni Ermalan arkkitehtuuria kohtaan sen vuoksi, että hän oli suunnitellut myös kylpylähotelli Pohjanrannan päärakennuksen. Kerroin tästä vuonna 2005 julkaisemassani Pohjanranta-kirjassa ja blogissani ”Talot huokuvat historiaa Suomessakin”.

Huoli kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen kohtalosta on perusteltu. Huutokauppaan ei tullut yhtään tarjousta.

Asiasta uutisoineessa Lounais-Lappi -lehdessä Jouni Vallikainen kirjoitti:

”Pieni pelko tuli takaraivoon, että Sauvotalolle käy samalla tavalla kuin Valtakadun alapäässä olevalle vanhaa Teboilia vastapäätä sijaitsevalle koulurakennukselle; laudat laitetaan ikkunoihin ja ajanhammas rappeuttaa rakennuksen. Sellainen ei olisi niin komea maamerkki kaupungintalon, uuden virastotalon ja oikeustalon vieressä.”

x  x  x

Petri Järveläisen viesti johti siihen, että päätin tutkia mahdollisuuksia turvata työväentalon tulevaisuus.

Meidän yrityksillämme ei ole sille käyttöä. Selvitin myös, voisiko Pohjanrannasta Kemiin muutama vuosi sitten muuttanut Pohjantähti-kansanopisto tarvita sen tiloja.

Kävi ilmi, että käyttö olisi hyvin vähäistä. Talossa on tilaa lähes yhtä paljon kuin Pohjanrannan rakennuksissa. Talon omistaminen ja sen tilojen vuokraaminen ei sovi opiston kannatusyhdistyksen rooliin.

Tämän selvittelyn jälkeen kietoutuivat toisiinsa yhtäältä Onni Ermalan arkkitehtuurin vaaliminen ja toisaalta kesän kuntavaalit.

Päätin sittenkin asettua ehdolle Kemin kaupungin kuntavaaleissa. Tärkein yksittäinen vaaliteemani on, että kaupungin tulee turvata Onni Ermalan suunnitteleman Sauvotalon säilyminen ostamalla se ja järjestämällä sille sen luonteeseen sopivaa käyttöä.

Entisen työväentalon ostamista ei kenenkään pitäisi ainakaan poliittisista syistä vastustaa. Se liittyy olennaisella tavalla työväenliikkeen ja Kemin paikallishistoriaan, jota meidän kaikkien tulee vaalia.

Mieleeni tulee tässä oman sukuni historia.

Isoisäni kruununmetsätorppari Juho Väyrynen oli vasemmistososialisti, ja hänet erotettiin aikanaan ns. kommunistilakien nojalla Simon valtuustosta. Kun kirjoitin kirjaa ”Eemeli Väyrysen vuosisata”, kävi ilmi, että isäni häpesi tätä oman isänsä yhteiskunnallista toimintaa.

Minä puolestani olen siitä ylpeä.

x  x  x

Voidakseni olla ehdolla Kemin kuntavaaleissa, minun oltava kirjoilla kaupungissa. Niinpä olemme Vuokon kanssa hankkineet Kemistä omistusasunnon.

Kemin asunto on neljäs kotimme.

Tässä suhteessa palautuu samankaltainen tilanne kuin 1990-luvun lopulla. Silloin hankimme asunnon myös Rovaniemeltä sen jälkeen, kun olin vuonna 1996 saanut nimityksen kansainvälisten suhteiden dosentiksi Lapin yliopistoon.

Rovaniemen asunnosta luovuimme jo vuonna 1998, kun ostimme Kemin kaupungin entisen vanhainkodin Niemi-Niemelän. Tarvitsimme varoja kauppahinnan maksamiseen.

Vanhainkoti oli ollut tyhjillään ja käyttämättä jo kolmen vuoden ajan. Tällä kaupalla pelastettiin Onni Ermalan suunnittelema komea päärakennus melko varmalta purkutuomiolta.

Päätöksemme hankkia asunto Kemistä palauttaa mieleen myös tätä vanhemmat historialliset kytkökset Niemi-Niemelän ja kaupungin välillä.

Pohjanrannan edellinen isäntä Matti Niemelä oli mukana perustamassa Kemin kaupunkia vuonna 1869. Hän toimi alkuvaiheessa mm. kaupungin rahastonhoitajana. Hänellä oli kaiken aikaa asunto myös kaupungissa.

Matti Niemelä palasi johtavaan asemaan kaupungin asioiden hoitamisessa, kun hänet valittiin vuonna 1904 pormestariksi. Tässä virassa hän toimi vuoteen 1923 eli kuolemaansa saakka.

Pormestari Matti Niemelä jatkoi asumistaan kahdessa paikassa. Alkuvuosina Niemelän virallinen asuinpaikka oli Niemi-Niemelässä, mutta myöhemmin hän muutti virallisesti kaupunkiasuntoonsa ja ryhtyi maksamaan veronsa kaupungin kassaan. Vuonna 1916 Niemelä myi talonsa Kemin kaupungille vaivaistaloksi.

Historia toistaa tavallaan itseään, kun Pohjanrannaksi muuntuneen Niemi-Niemelän isäntä asettuu ehdolle Kemin kaupungin luottamustehtävään.

Kaupunkilaiset päättävät kesäkuun vaaleissa, tuleeko hän valituksi.