Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne perää tänään 2.10.2020 jättämässään kirjallisessa kysymyksessä kuntien virkamiesten virkavastuuta oppilasturvallisuudesta.

Eri koulutusasteita koskevan lainsäädännön mukaan opetustilojen pitää olla turvallisia ja terveellisiä, eivätkä oppilaat saa joutua väkivallan tai kiusaamisen kohteiksi, Ranne sanoo.

– Rehtorit sekä terveys-, työsuojelu- ja rakennustarkastajat ovat osaltaan virkavastuussa lakien toteutumisesta. Tosielämässä osa heistä hyssyttelee ongelmia. He ovat ennemmin lojaaleja kuntatyönantajiensa resurssivaikeuksille, kuin oppilaiden oikeuksille. AVIen hampaat eivät riitä tehokkaaseen puuttumiseen koulujen ongelmiin.

Ranteen mukaan luottamusyhteiskunnan toiminta perustuu siihen, että virkavastuu toteutuu myös käytännössä. Todellisuudessa oppilaiden terveyttä vaarantavaa toimintaa suojellaan seurauksilta sillä, että se on virkavastuulla tehty, ikään kuin päättäjän virkavastuu tekisi päätöksistä automaattisesti oikeita.

Valtionosuuksilla kuntia ei pystytä ohjaamaan, eikä kyse edes ole resurssien riittävyydestä, koska laiminlyönnit maksavat lopulta enemmän, Ranne jatkaa.

Ranne kysyy mihin toimenpiteisiin asianomainen ministeri aikoo ryhtyä, että oppilaiden terveyttä ja turvallisuutta suojaava lainsäädäntö ja sitä koskeva virkavastuu toteutuu riittävän pakottavana myös käytännössä?