Suomen pohjoisin kansanedustaja Mikko Kärnä raivostui kuultuaan tänään kilpailu- ja kuluttajaviraston paljastamasta laajasta isännöintialan kartellista. KKV on esittänyt, että markkinaoikeus määrää yhteensä noin 22 miljoonan euron seuraamusmaksut kuudelle isännöintialan yritykselle sekä Suomen Isännöintiliitto ry:lle. Yritykset ja Isännöintiliitto sopivat vuosina 2014–2017 keskenään isännöintipalvelujen hinnoista ja pyrkivät korottamaan valtakunnallisesti isännöintitoimialan hintatasoa.

– Toiminta on ollut uskomattoman törkeää ja halpamaista. Laskun maksana on ollut tavallinen kansalainen. Ihmisten perusluottamus koko isännöintialaa kohtaan on nyt koetuksella, kun moni omankin talonyhtiön isännöitsijä on huijannut tavallisen palkansaajan tai eläkeläisen rahat ylihinnoittelulla. Ei sinällään yllätä, että tästä kartellista ilmeisesti sovittiin ”työmatkalla” Roomassa. Täyttä mafiatoimintaa se on ollutkin!

Kärnä mukaan hän on saanut tukimiehiltä paljon viestejä vuosien varrella siitä, kuinka isännöitsijöiden palveluiden hinnat ovat nousseet törkeästi.

– Monella kansalaisella on ollut vahva tunne, että he maksavat tyhjästä ja remontteja on ohjattu kummasti aina samoille toimijoille, jotka eivät vaikuta edullisilta. Vaadin laajamittaista isännöintialan läpivalaisua poliisin, verottajan ja muiden viranomaisten toimesta. Tämä kilpailuviraston tänään ilmoittama kartelli on varmasti vain jäävuoren huippu ja nyt koko jäävuori pitää sulattaa. Nostaisin tämän hallituksessa yhdeksi sen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Jokaisen suomalaisen pitää pystyä luottamaan siihen, että häntä ei huijata omassa kodissaan.

Kärnä kehottaa myös jokaista suomalaista talonyhtiötä omatoimisesti läpivalaisemaan oman isännöitsijänsä toiminnan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto mukaan kartelli nostaa hintoja tyypillisesti 10-30%.

– Nyt on talonyhtiössä vakavan harkinnan paikka. Miten tästä voidaan mennä eteenpäin? Se on ainakin selvää, että kaikki isännöitsijämafiosot on saatava pois markkinoilta ja leivättömän pöydän ääreen.