Kopra Jukka

Kokoomuksen kansanedustaja & eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra tyrmää SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen väitteet hyvinvointivaltion veropohjan rapautumisesta.

Lauantaina 5.5. SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen esitti, että Suomen veropohja olisi tuhottu viimeisten hallituskausien aikana.

“Jos Räsänen olisi huolissaan veropohjasta, hän tekisi ehdotuksia siitä, miten Suomeen saadaan lisää työtä. Mitä enemmän ihmisiä on töissä, sitä laajempi veropohja on. Jos halutaan lisää työtä, työtä ei kannata verottaa liian raskaasti. Jos tekee enemmän työtä tai pyrkii vaativampiin tehtäviin, sen pitää näkyä palkkapussissa”, Kopra linjaa.

“Mitä halutaan vähemmän, sitä verotetaan enemmän. Suomi verottaa työtä kohtuuttomasti – haluavatko demarit siis, että työtä Suomessa tehdään vähemmän? “, Kopra kysyy.

“SDP:tä ei selvästikään tunnu kiinnostavan työllisten määrän lisääminen, vaan se pyrkii pitämään mahdollisimman monet tulonsiirtojen varassa. Näin ihmiset olisivat riippuvaisia demareiden tukipolitiikasta. Rinteen laskelmissa verotusta voi korottaa rajattomasti ja omillaan toimeentuleville palkansaajille ja yrittäjille SDP on varannut torpparin roolin”, Kopra jatkaa.

Kopran mukaan kyse on myös arvovalinnasta. Siitä, kuka saa päättää, mitä ihmisen itse tienaamilla rahoilla tehdään.

“Verotuloja tarvitaan, jotta tärkeät palvelut ja ihmisten turva voidaan järjestää. Mutta ahkeruudesta pitää palkita. Työnteon kannustavuuden parantaminen ei todellakaan rapauta veropohjaa. Sen rapauttaa äärikireä verotus.”, Kopra sanoo.