Kokoomuksen talousvaliokunnan kansanedustajat vaativat, että ravintoloiden toimintaedellytykset turvataan pandemian keskellä ja että rajoituksia sovelletaan alueellisesti epidemiologisen tilanteen mukaan. Rajoituksissa tulee myös huomioida, millaisista ravintoloista on kyse.

”Jos alueella ei ole ollut tartuntoja pitkään aikaan, on turha laittaa kaikkiin ravintoloihin lappua luukulle. Sitä paitsi ravintoloita ja liiketoimintamalleja on monenlaisia. On ruokaravintoloita, yökerhoja, pubeja ja huoltoasemakuppiloita. Miksi hallitus asettaa samaa pakkopaitaa toimialan jokaiselle yritykselle”, kansanedustaja Pia Kauma kysyy.

”Erityisesti monen pienen ravintolan ei edes kannata pitää ravintolaa auki  hallituksen esityksessä mainitulla 50 prosentin täyttöasteella. 75 prosentin täyttöaste ruokaravintoloissa on sallittava kun turvaväleistä huolehditaan”, kansanedustaja Juhana Vartiainen painottaa.

Tilanne koskien koronavirustartuntoja vaihtelee alueittain. Hallituksen esitys kohtelee kuitenkin kaavamaisesti samalla tavalla kaikkia ravintoloita ja alueita. Esimerkiksi Helsingissä tartuntoja on havaittu 14.10. mennessä 4229 kun taas esimerkiksi Haminassa tapauksia on ollut 17.

”Alueellisista eroista huolimatta hallitus on niputtamassa kaikki alueet ja ravintolat samaan kategoriaan. Veikkaan, että maan hallituksella olisi Seinäjoen ABC:lla suuria vaikeuksia selittää miksi Lapin yökerhon tartuntojen takia rekkakuskit eivät saa ostettua sämpyläänsä Etelä-Pohjanmaalla”, toteaa kansanedustaja Janne Sankelo.

”Ei yksinkertaisesti ole perusteita rajoittaa aggressiivisesti ravintoloita, joissa ei ole anniskelua tai joissa anniskelu toteutetaan ruokailun yhteydessä. Yhteiskunnan ympärivuorokautista toimintaa palveleva ravintolatoiminta tulee jättää aukiolosääntelyn ulkopuolelle kokonaan. Vaikka hallitus avustaja-armeijoineen työskentelee vain päivisin, merkittävä joukko suomalaisia työskentelee öisin. Yöllä työskentelevienkin on jossain syötävä”, kansanedustaja Heikki Vestman jatkaa.

”Hallituksella on ollut koko kesä ja vielä alkusyksy aikaa luoda ravintolatoiminnan turvalliseen ylläpitämiseen malleja, jotka eivät aivan turhaan tuhoa työvoimavaltaisen toimialan elinmahdollisuuksia. On uskomatonta, että tätä tietoa ei hyödynnetä. Liipaisimella on tuhansia työpaikkoja”, päättää Pia Kauma.

Talousvaliokunta jätti tänään 14.10. lausuntonsa sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Kokoomuslaiset kansanedustajat esittivät muutoksia lausuntoon ja hyväksyisivät lain vain yllämainituilla muutoksilla.