-Aiotaanko nuorista tehdä oman itsensä kulkukauppiaita? Että he kauppaavat itseään työpaikasta toiseen, kysyy SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen.
– Jos nyt Juha Sipilän (kesk) porvarihallituksen syrjivä ehdotus alle 30-vuotiaan perusteettomien määräaikaisten töiden lisäämiseksi hyväksytään niin mitä seuraavaksi? Tuleeko meille Itä-Suomeen erilaiset työehdot, kun kerta hallituksen mielestä on korkean työttömyyden nimissä sallittava perusteettomat pätkätyöt, mikkeliläinen Taavitsainen puuskahtaa.
– Tätä heikennysehdotusta aiemmin hallitus on jo valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) johdolla velvoittanut verohallintoa poistamaan ohjeestaan sen, että: ”Työsuhde syntyy verotuksessa aina tilanteessa, jossa myös työoikeudellisen työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät.”
– Verottajan uusi linja on että yhä useammin yritykset voivat palkata työntekijöitä freelancereina, toimeksiantosuhteisiin, eli yritys ei maksa työntekijästä sosiaaliturva- ja eläkemaksuja, kertoo Taavitsainen.
Taavitsaisen mukaan kyse on työsopimuslain soveltamisesta: työsuhteen tunnusmerkkien täyttyessä työn teettäjän ja työn tekijän välisen sopimuksen tulisi aina olla työsopimus kaikkine siihen työntekijälle kuuluvine oikeuksineen. Mutta tätä Sipilän hallitus on löysyttänyt.
– On syntynyt yrityksiä, jotka houkuttelee nuoria kympin tuntipalkalla tekemään Hesarin jakamista, toimistotöitä, siivoustyötä, kaupassakäyntiä vanhuksille, muuttoapua, pihatöitä, autonpesua, mattojen pesua, koiran ulkoiluttamista ja lumitöitä.
– Tällaiset yritykset kilpailevat epäreilusti sellaisten yritysten kanssa, jotka hoitavat työnantajamaksunsa asiallisesti.
– Tämä Sipilän porvarihallituksen nuorten sukupolvien työehtojen heikentämisen linja johtaa siihen, että sosiaaliturvamaksuja ei kerry valtiolle ja ihmiselle ei kerry eläkettä ja näin ollen nykyiset nuoret ovat eläkkeellä köyhiä takuueläkkeen varassa eläviä.
– Valitettavasti tällä tavalla ja koulutuksesta leikkaamalla suomalainen oikeisto rakentaa nuorten tulevaisuutta. SDP:lle tämä ei käy ja tulemme tekemään kaikkemme, ettei hallituksen suunnitelmat nuorten työehtojen heikentämiseksi toteudu, päättää Taavitsainen.