Kansanedustaja Mirka Soinikoski vaatii riittäviä resursseja koronaviruksen jäljittämiseen

Eduskunnan suullisella kyselytunnilla keskusteltiin torstaina koronatoimista. Tartuntojen jäljitys on keskeinen osa hallituksen koronastrategiaa, mutta sote-alan ammattilaisten siirtäminen muista tehtävistä jäljitykseen on kiinnittänyt lääkärikansanedustaja Mirka Soinikosken huomion.

“Olemme kuulleet kuinka esimerkiksi neuvoloiden ja koulujen terveydenhoitajia siirretään kiireen vilkkaan jäljitystehtäviin. Jäljitys on hoidettava hyvin ja tehokkaasti, mutta hinnan joutuvat nyt maksamaan lapset ja heikoimmassa asemassa hoitojonoissa olevat ihmiset”, sanoo Soinikoski.

Koronavilkku-mobiilisovellus liittyy olennaisesti koronatartuntojen jäljitykseen. Sovelluksen on ladannut jo yli 2,3 miljoonaa suomalaista. Soinikoski kertoo olevansa ylpeä siitä, kuinka nopeasti jäljityssovellus saatiin käyttöön Suomessa. Hän kuitenkin korostaa, että sovelluksen tehokas hyödyntäminen vaatii koodien nopeampaa kulkua laboratoriosta tartunnan saaneelle. Tällä hetkellä näitä koodeja voi toimittaa noin 1 000 jäljittäjää.

Soinikoski nosti jäljitysresurssit esille myös kyselytunnin kysymyksessään: “Minkälaisiin toimiin hallitus on ryhtynyt tartuntojen jäljitysresurssien riittävyyden varmistamiseksi ja miten varmistetaan, ettei asiantuntijoiden siirtäminen jäljitystyöhön kasvata hoitojonoja entisestään?”

Kysymykseen vastasi asianomainen ministeri, sosiaali- ja terveysministeri Krista Kiuru.